Ravintoloitsija Lauri Kaivoluoto julkaisi Instagramissa tiistaina videon, jossa hän summaa yrityksensä talouslukuja.
Kaivoluoto pyörittää Vantaalla ravintola Backasta, jonka pihamaalla järjestetään kesäisin parin viikon mittainen musiikkikeikkojen sarja.
Hän paljastaa videolla julkisesti taloustietoja, joita moni muu ravintola- ja tapahtumayrittäjä pitäisi liikesalaisuutena.
Tänä kesänä kesäkeikoilla tehtiin verojen jälkeen noin 65 000 euroa voittoa, Kaivoluoto kertoo. Toisaalta ravintola täytyi pitää suljettuna viikon verran sekä ennen että jälkeen festarien, jolloin rahaa ei tullut sisään, hän muistuttaa.
Pääsylipuista kertyi yhteensä 439 000 euron tulot.
Pelkästään niillä ei päästy lähellekään kulujen (657 000 e) kattamista.
Plussalle pääseminen vaati onnistunutta ruoka- ja juomamyyntiä (234 000 e), erilaisia mainos- ja muita kumppanuuksia ja näin edelleen.
Yksityiskohdat avataan videolla tarkasti.
Samalla sivistyy katsoja. Monelle alalla työskentelevällekin luvut voivat tuottaa oivalluksia, tavallisesta kaduntallaajasta puhumattakaan.
Merkitystä ja markkinointia
Backasta pian kymmenen vuotta pyörittäneelle Kaivoluodolle on ollut alusta lähtien tärkeää avata talouslukuja säännöllisesti henkilökunnalleen ja kollegoilleen yrityksen sisällä.
”Sillä luodaan merkitys taloudelle”, Kaivoluoto toteaa Avecmedialle.
”Kokemukseni perusteella suurin osa alalla olevista on kokkeja ja tarjoilijoita. Monen koulutuksessa ei painoteta taloudellista ymmärrystä ja osaamista. Moni – varsinkaan nuoret – eivät ole olleet työssään tulosvastuussa tai esihenkilönä, eivätkä he ymmärrä mistä hinnat koostuvat.”
Muutama vuosi sitten Kaivoluoto alkoi avata valikoituja bisneslukuja myös julkisesti sosiaalisessa mediassa. Vastaanotto oli erinomainen.
Avoimuus ja läpinäkyvyys auttavat ihmisiä ymmärtämään ravintola-alaa entistä syvällisemmin, Kaivoluoto sanoo.
”Mediassakin usein puhutaan vain siitä, kuinka ravintola-alalla menee huonosti. Talousnumeroita kertomalla luodaan asiakkaillekin ymmärrystä siitä, miksi esimerkiksi lonkero maksaa 9,10 euroa eikä 6 euroa.”
Aniharva ravintoloitsija on viestinnässään yhtä avoin kuin Kaivoluoto. Kysyntää selvästi riittää. Helsinkiin kesällä avautuneen Fat Tony’s -ravintolan yrittäjä Tony Honkanen on tehnyt vastaavan tyylisiä avoimia videoita, jotka ovat levinneet somessa laajalle.
Kaivoluodon mielestä avoimuus kannattaa.
”Sillä luodaan alan asioista ymmärrystä. Toinen kulma asiaan on se, että avoin linja on valtavan hyvä markkinoinnin väline varsinkin pienelle yksityisomisteiselle firmalle. Esimerkiksi tämän viimeisimmän videon perään tulleista kommenteista huokuu niin vilpitön tsemppaus.”
Tiistaina julkaisemallaan videolla (alla) Kaivoluoto kertoo myös esimerkiksi Backaksen kesäkeikkojen keskiostoksesta, työllisyysvaikutuksista ja sään merkityksestä. Hän myös mainitsee, kuinka yksi viiden tunnin mittainen aukiolo kesäpäivänä tuotti Backakselle enemmän kuin tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuu yhteensä.
Yllä: Jos upotus ei toimi, katso video Instagramista.
Lue myös: Älä ammu tykillä joka kanavaan – rakenna ravintolasi some näillä vinkeillä












