Sahanlahti Resortin omistavat Jaana ja Janne Kuivalainen. Pajapirtin avotuli-illallinen järjestetään historiallisessa mökissä, jonka keskellä pääruoka kypsennetään avotulella.
Alkupalat tuodaan tarjolle päreiden päällä, ja kaikki ruoka on seurueen kesken jaettavaa. Puumalan lohi kypsyy perinteiseen tapaan loimutettuna. Jälkiruokana vieraat saavat paistaa itse lettuja avotulella.
Illallisella tarjotaan menu paikallisista raaka-aineista sesongin mukaan. Illallinen maksaa 58 euroa. Hinta voi vaihdella jonkin verran raaka-aineista riippuen sen mukaan, mitä tuottajilta ja metsästäjiltä saadaan.
Palkintoraadin mukaan illallinen on kokonaisvaltaisesti elämyksellinen, vastuullinen, maukas ja tarinallinen.
Kilpailuun osallistui 141 tuotetta eri puolilta maata.
Toiseksi sijoittui helsinkiläinen Taiga Times tuotteellaan Baltic Bites – Food & Island Experience in Helsinki, ja kolmanneksi Restaurant Solitary Rantasalmelta.
Kunniamainintoja saivat Kolarissa sijaitseva Ravintola Elsa, salolainen Vaski Cider & Distillery sekä helsinkiläinen The Finnish Porridgebar By N4KU.
Kilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ja vastuullisen ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa sekä nostaa esiin alan kärkituotteita. Kilpailun järjestää Haaga-Helia-ammattikorkeakoulu. Kisa oli tänä vuonna osa maa- ja metsätalousministeriön ja Visit Finlandin ruokamaakuvaprojektia.
Palkinnon jakoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah Helsingin kaupungintalon juhlasalissa torstaina.
Lue myös: Lappi täyttyy laaturavintoloista: Rovaniemen Gallis yrittää hurmata turistien lisäksi paikalliset
Lue myös: Kolme suomalaista hotellia palkittiin Michelin-avaimella












