Yksi ympyrä sulkeutuu, kun kolme vuotta Helsingin Sanomien NYT-liitteen Helsingin parhaasta Daiquirista tekemän arviointijutun jälkeen päätin ottaa selvää, mistä saa Tampereen parhaimman rommiklassikon! Asettakaa kaatonokkanne rommipulloihinne ja esijäähdyttäkää lasinne sillä on aika uuden tutkivan cocktailismin! Tällä kertaa en kuitenkaan kalunnut jokaista keskustan baaria läpi vaan otantani oli selkeästi pienempi, vaativampi sekä kriittisempi. Ennen käytännön suorituksia käykäämme lävitse tämän cocktailin historiaa.
Voitaneen sanoa tiivistetyssä muodossa, että Daiquiri sai alkunsa Kuubasta ja Daiquirí Beach:ltä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, missä amerikkalainen insinööri Jennings Stockton Cox ryhmineen työskenteli paikallisilla rautakaivoksilla. Siellä hän tapasi italialaisen kaivosinsinööri Pagliuchin ja tällöin Cox pyöräytti hänelle drinkin, joka nyttemmin tunnetaan jo maailmanlaajuisena klassikkona. Coxilla kun oli käytössään limeä, sokeria ja kuinkas muutenkaan – Bacardin rommia, ja näin legenda oli syntynyt. Daiquiri on myös siitä hieno cocktail, ettei sen kirjoitettu resepti ole kadonnut cocktailjumalien huomaan vaan on säilynyt ehyenä nykyaikaan; näin harvemmin tapahtuu vanhoille klassikoille.
Minkälaisena klassinen Daiquiri sitten nykyään tunnetaan? IBA määrittelee sen seuraavasti: 4,5 cl vaaleaa rommia (9 osaa), 2,5 cl limemehua (5 osaa) ja 1,5 cl sokerilientä (3 osaa) eli käytännössä ”rommisour”. Suomalaisiin baareihin käännettynä cocktail on luonnollisinta tehdä pääsääntöisesti joko 4-3-1- tai 4-2-2- suhteilla, mutta allekirjoittanut sai kyllä testin aikana pari vähintäänkin mielenkiintoisilla suhteilla tehtyä hörppyä. Ravistus joka tapauksessa jäissä, tuplasiivilöinti ja koristelu sikäli mikäli sellaista käyttää niin limellä.
Cocktaillaatu viedään paperilta kentälle
Testiin meni hieman reilu kuukausi ja kuten edellä mainitsin, kävin tällä kertaa sellaisissa paikoissa, jotka selkeästi profiloituivat ravintoloiksi, joista saa ”hyviä cocktaileja”. Kierrellessäni Tampereen katuja löysin monia muitakin potentiaalisia ravintoloita testiä varten, mutta miettiessäni ko. ravintolan profiilia Daiquireja päivittäin tekeväksi saatoin jättää ne käymättä. Daiquiri itsessäänhän on kuitenkin drinkki, jonka tekeminen onnistuu ravintolassa kuin ravintolassa raaka-aineiden perusteella (tai näin saatoin olettaa). Täten otantani jäi tällä kertaa 11 suorituspaikan mittaiseksi, enkä viitsinyt käydä jokaista oikeuksia omaavaa ravintolaa lävitse. Jos baariin astuessani takahylly oli hienosti katettu erilaisista likööreistä ja väkevistä ja/tai baari näytti pätevältä cocktailmestalta, testasin drinkin. Muutama tuttu paikka vanhemmista arvioistani pääsi myös mukaan – voinhan olettaa laadun jatkuvan kerrasta toiseen, enkö niin?
Koska otantani oli suppeampi ja laadullisesti tarkempi, en myöskään päästänyt ketään helpolla. Daiquiria onkin tituleerattu yhdeksi peruscocktailiksi David A. Emburyn toimesta hänen vuonna 1984 julkaistussa The Fine Art of Mixing Drinks -kirjassaan ja sen pitäisi näkyä myös tuloksissa. Klassisen tyylikäs Daiquiri onkin mielestäni raikkaan happama, autenttisen romminen sekä maultaan puhdas.
Rommi(valinna)sta (tuore)sitrusmehuun – sekä sokerivalintaan, esijäähdytykset, siivilöinnit ja sen sellaiset olivat tarkasti syynissä, ja vaikka tiesin olettaa lähtökohtaisesti varsinkin TOP3:n olevan tiukka kisa Tampereen korkeasti cocktailprofiloituneiden ravintoloiden välillä, saatiin plot twist silti tähänkin juttuun! Joten kaiken pitäisi onnistua vähintäänkin hyvin ja tietenkin maun pitää natsata kohdilleen. Keskihinta cocktailille oli 9,1 euroa, mikä selittyy juuri em. syystä.
Tieto kohtaa tekniikan
Testin suoritin kuten aina eräänlaisena mystery asiakkaana tarkkaillen tekniikkaa ja työvaiheita tilausta tehdessäni. Otin kuvat ja kirjoitin muistiinpanot vasta ostotapahtuman jälkeen pöydässä.
Ensimmäinen huomio oli rommivalinta ja nimenomaan lopputuloksessa. Yli puolessa paikoissa käytettiin Bacardi Carta Blancaa (vaalea), ja ainoastaan kahdessa oli käytössä Havana 3yo. Ymmärrän kyllä Bacardin johtavan aseman maailman rommimarkkinoilla (tai sisäänostoissa ravintolan linjaa mukaillen), mutta mielestäni niissä kahdessa Havanaan tehdyissä maistuivat autenttisuus ja raikkaus omalla tavoillaan selkeästi paremmin. Etenkin jos aikaisempi testipaikka käytti Bacardia, niin oli ero järisyttävän selkeä; toisaalta Bacardi ei ole myöskään Kuubaa valmistusmaana nähnytkään yli 80 vuoteen. Yllättäen vain yhdessä paikassa käytettiin Captain Morgania ja yhdessä käytettiin Ron Rancadoa, tämä outolintu piti myöhemmin peräti googlettaa allekirjoittaneen toimesta.
Esijäähdytys toimi yhtä paikkaa lukuunottamatta kaikissa, kahdessa ison plussan arvoisesti lasi tuli pakkasesta. Kuudessa ravintolassa juoma koristeltiin limellä ja yhtä monessa ravintolossa tuplasiivilöitiin juoma myös ravistuksen jälkeen niin kuin pitääkin – jäähileiden osuessa suuhun drinkkiä hörppiessä voi vaan miettiä, että mitä ihmettä nyt taas?
Yllättäen kahdessa paikkaa tilausta tehdessäni käännyttiin jopa kuuluisan drinkkiklubi.netin (!) puoleen, kun ei tiedetty mitä Daiquiri on. Toisessa paikoista tarjoilija sentään totesi suoraan, ettei ollut tehnyt sellaista piiiiitkään aikaan. Näiden lisäksi yhdessä paikassa saatoin olettaa kyypparin vinkanneen hissuksiin toimiston puolelle kollegoilleen, miten em. cocktail tehdään, sillä suoritus alkoi hieman viiveellä tilauksesta.
“A New Orleans credo: When life gives you lemons [sic] — make daiquiris.” – Chris Rose, 1 Dead in Attic: Post-Katrina Stories
Puolessa ravintoloista sokerina oli Modon valmissekoite (toim. huom. itsetehtynä on edelleenkin halvempaa ja maistuu paremmalta) ja vain kolmessa paikassa limemehun asemesta oli sitruunamehua, joista yksi peräti esanssiputelista; yksi tarjoilija tosin pahoitteli limemehun puuttumista. Muuten kaikissa tehtiin limeistä, joko suoraan leikkaamalla/puristamalla tai pullosta (kysyin aina lopuksi, jos en tiennyt pullon sisältöä ja vastaukseksi sain tuorepuristettua) eli siitä iso plussa kaikille.
Sokerin kanssa oltiin muutenkin mukavan maltillisia, onhan kyseessä rommisour. Siksi hämmentävimmän tapauksen koin, kun tarjoilija kaatoi 4 cl rommin lisäksi ~2 cl (limestä puristamalla) mehua ja 4–5 cl (?!) sokerilientä, jolloin tulos oli järkyttävän karkkisen imelä. Samaan hengenvetoon todettakoon samaisen paikan hygieniatasopommi, kun tarjoilija isosta astiasta täynnä märkiä jäitä siivilöi ylimääräiset vedet pois kauhasta asettamalla paljaan kätensä jäiden eteen (!!).
Se, mistä minä tykkäsin kovasti oli testin tasainen laadukkuus ja se, etten joutunut kokemaan makujen sinfonioissa varsinaista vuoristorataa. Kärkikahinoissa oli selkeästi omat taistelunsa ja tällöin jouduin tarkastelemaan niissä yksityiskohtia, sillä juomina ne olivat kaikki erittäin maistuvia. Keskikasti oli myös uskomattoman vahva ja tasainen. Testin vajavaisimmat olivat, noh myös omalla tavallaan listani omaa kärkeään.
Mitkä siis edustivat testikierroksen ehdotonta huippua? Sen verran haluan spoilata ja kertoa, että itse odotin ennen testikierrosta jopa kovaa kamppailua kolmen selkeästi cocktaileihin profiloituneiden ravintolan väliltä (joista kaksi myös kunniapaikat lopulta saivatkin aivan odotetusti), näissä em. paikoissa esimerkiksi Daiquirin pitää vain toimia, eikä varaa virheisiin yksinkertaisesti ole, sillä ravintolat huokuvat ulospäinkin (joko mainonnallaan, tieto-taidoillaan tai alkoholivalikoimallaan) jo hyviä cocktaileja ja täten tavallisen kuolevaisen kohdalla drinkin kuin drinkin pitää osua nappiin. Joten TOP3:ksi pystyn julistamaan seuraavat paikat:
Vaikka en laske miljöötä varsinaiseen arviointiin näissä testeissä, niin Tiima edustaa kyllä jotain aivan omaa sarjaansa. Pakkaslasi, kuivattu limerengas koristeena ja nätti coupet-lasi (sopivan kokoinen drinkkiä varten) tekivät tästä Daiquirista raikkaan ja tyylipuhtaan klassisen mallisuorituksen siitä, mistä Daiquirista on kyse. Kun rommivalinnaksi tarjoilija olisi vain napannut sen Havanan 3yo:n Bacardin vierestä niin suoritus olisi ollut puoli pistettä parempi eli täyden kympin suoritus.
En ikinä tule unohtamaan ensimmäistä käyntiäni täällä, sillä puolessa välissä suoritusta tarjoilija ilmoitti, ettei koko talosta löydy yhtäkään limeä, joten hän ei voinutkaan Daiquiria minulle tehdä, vaan joutuisin valitsemaan jonkun muun listalla olevan drinkin (??!!). Ei näin hyvät ihmiset. Tämän tasoisessa paikassa (missä on myös keittiö) ei todellakaan näin. Jouduin siis tulemaan toisen kerran. Onneksi kävin, sillä cocktail oli kaiken kaikkiaan erittäin hieno esitys esijäähdytyksestä siivilöintiin, limerengaskoristelullaan sekä rommi-limemehu-sokeri-balanssissaan. Mielenkiintoisena piirteenä ainoa paikka missä käytettiin ihan hienoa sokeria ja sen lisäksi 1 cl sokerilientä. Puhdas ja raikas!
3. Saunaravintola Kuuma ja Periscope
Pitkän pohdinnan ja niiden kuuluisien yksityiskohtien jälkeen päädyin yllättävään ratkaisuun: niin Kuuma kuin Periscopekin ansaitsevat cocktaileillaan pronssisijan!
Ensimmäiseksi, tuttavan vinkkaamana, kävin tsekkaamassa Laukontorilla sijaitsevan saunaravintola Kuuman. Toinen Havanan rommeista käyttäneistä mestoista oli hinta-laatusuhteeltaan loistava. Rommin maku oli juomassa hyvä ja tekele oli erittäin pätevä alusta loppuun, dash vähemmän sokeria niin hörppy olisi ollut vieläkin päräyttävämpi.
Case Periscope. Ensimmäisellä kertaa lounasaikaan käydessäni (baari olisi auennut vasta paria tuntia myöhemmin) tarjoilija mietti ensiksi ääneen drinkkiä ja toisen kanssa konsultoidessaan puhuivat kookoskermoista ja blendereistä jotakin (?) todeten lopulta, ettei pyytämäni Daiquiri onnistuisi ja ehdotti omalta listaltaan jotakin cocktailia. Olin todella hämmentynyt ja päätin palata toisella kertaa (baarin aukioloaikaan). Silloin tarjoilijana oli harjoittelija joka myös ääneen pohdiskeli drinkin sisältöä (odottaen ohjaajaansa). Tämä on täysin fine, tietämättä harjoittelijan lähtötasoa ei hänen mielestäni tarvitsekaan tietää tällaista drinkkiä. Ohjaajan saapuessa sainkin kyllä erittäin hyvän Daiquirin paletin ollessa kasassa; esijäähdytykset, siivilöinnit ja makukokonaisuus toimi!
Ottaen lisäksi huomioon että harjoittelija ei tietenkään voi, eikä edustakaan ravintolan ilmettä, niin hänen tekemänsä Daiquiri olisi ollut arvostelussa väärin ravintolaa kohtaan. Toisaalta olisin myös aidosti toivonut, että harjoittelija olisi päässyt tekemään sen ohjaajansa avustuksella eikä vain katsoisi sivusta; eiväthän he muuten koskaan opi. Periscopen Daiquiri oli myös niin hyvä, että ravintolan tiputtaminen neljänneksi ei olisi ollut reilua. Molemmat em. ravintolat ansaitsivat pronssin.
Ja siitä! Kuubalaista alkuperää oleva ja nykyään lähes aina puertoricolaisesta rommista pyöräytetty Daiquiri-cocktail edustaa yksinkertaisuudessaan loistavaa juomakulttuuria – hyvin tehtynä. Mikä parasta, twistausmahdollisuudet ovat lähes rajattomat, jos ja kun niitä halutaan baareissa myös hyödyntää. Ei muuta kuin suut mutrulle ja sokeriliemet keittymään!
Juttu on julkaistu Shakerissa 5.11.2018.
