Kilpailut

World Class -kilpailun kolme parasta suomalaista baarimestaria selvillä

Iris Ojakangas (vas.), Juho Tuppurainen ja Elisa Forss jatkavat Berliiniin kilpailemaan paikasta kansainvälisessä finaalissa. Suomen-karsinta järjestettiin Bar Kupolissa Helsingissä. KUVA Antero Semi

Karsinnan kolme parasta olivat Elisa Forss, Iris Ojakangas ja Juho Tuppurainen. Kolmikko lähtee seuraavaksi kisaamaan World Classin Euroopan-karsintoihin Berliiniin kesäkuussa, ja yksi parhaiten suoriutunut lähtee edustamaan Suomea loppukilpailuun Kanadan Torontoon syyskuussa.

Elisa Forss työskentelee After Barissa Mikkelissä, Iris Ojakangas helsinkiläisessä ravintola Margassa ja Juho Tuppurainen Tampereella Pitkän päivän ilta -baarikonseptin nimissä.

Väkeviin erikoistuneen Diageo-juomayhtiön järjestämä World Class on maailman merkittävimpiin kuuluva baarimestareiden kilpailu. Suomen-karsintaan oli valittu reseptikilpailun perusteella kahdeksan kilpailijaa.

Karsinnassa Helsingissä kilpailijat suorittivat ensin kirjallisen 20 kysymyksen monivalintatehtävän, josta oli tarjolla sata pistettä.

Seuraavassa tehtävässä kukin kilpailija sai Tanqueray No Ten -ginistä valmistettavakseen ja tarjoiltavakseen kaksi Dry Martinia ja yhden vapaavalintaisen Martinin. Pisteitä oli jaossa 150.

Kolmannessa ja pistemäärältään (300) merkittävimmässä tehtävässä kilpailijoiden tuli valmistaa cocktail Johnnie Walker Black Label -viskistä. Kuvissa alla kolmikon drinkit.

Elisa Forssin What the Fig? -cocktailissa oli viikunaa makusiirapin ja cordialin muodossa.
Juho Tuppuraisen Everything All at Once -cocktailissa oli lasissa viskin lisäksi pääosassa kumkvattimaustettu samppanja ja kupissa pippurinen tee genzianaliköörillä. KUVA Antero Semi
Iris Ojakankaan Just Keep Walking -cocktaili sai väriä granaattiomenasta. KUVA Antero Semi
Tuomaristo koostui World Class -kilpailukonkareista. Tiskillä vasemmalta lukien Henri Halonen (Suomen edustaja 2023), Anniina Viskari (Suomen edustaja 2024) sekä virolainen Risto Säinas (Baltian kilpailija 2019). KUVA Antero Semi
Kilpailijat saivat kotiinviemisiksi palkintopokaalin. KUVA Antero Semi

Lue myös: Baarimestari Mika Ammunét menestyi kansainvälisessä kisassa suoralla puheella burnouteista: ”Meidän täytyy lopettaa ihmisten heittäminen hukkaan”


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker