Mantan joulutorilla Helsingissä toimivan Alkuviini-kioskin natuviiniglögin pinnalla on mantelinen vaahtokerros.
Natuglögi on kokonaisvaltainen ja leikittelevä aistikokemus, kuvailee juoman kehittäjä Aleksanteri Jokinen: ensin tulee viileä ja makea mantelivaahto, sen jälkeen naturalviinistä valmistettu kuuma glögi.
Lue myös: Nuoret aikuiset juovat nyt alku- eli natuviinejä – mutta mitä ne oikein ovat?
Viini on tilattu La Robinan tilalta Etelä-Ranskasta, jossa siihen on uutettu glögimausteita ennen lähettämistä Suomeen.
”Viini on aika kuiva, ja glögiperinteitä kunnioittaen halusimme siihen hieman makeutta”, Jokinen luonnehtii Avecmedialle.
Kokonaisuudessa kumarretaan glögin perinteisille kavereille rusinalle ja mantelille. Viini edustaa rusinaa ja vaahtokerros mantelia.
”Kokeilimme ensin karvasmantelia, mutta perinteisellä mantelilla saimme syvemmän mantelisen, paahteisen ja juurevamman maun. Paahdamme manteleihin kunnon pinnan uunissa, uutamme niitä yön yli mantelimaidossa ja lisäämme vähän sokeria”, Jokinen luettelee.
Ajatus sifonilla pursotettavasta mantelivaahdosta syntyi lennosta.
”Sifonin avulla on tullut tehtyä erilaisia drinkkejä, esimerkiksi legendaarinen jallupiimä aikoinaan uudenvuodenjuhliin. Pienen tuotekehittelyn jälkeen syntyi sesongin tuote. Mantelivaahto toimii myös kahvipohjaisissa tuotteissa ja kaakaossa.”
Kauppa on käynyt, Jokinen kertoo.
”Ihmiset ovat tykänneet tosi paljon, olemme selvästi oikeilla jäljillä. Pohja on klassikossa, joista me toteutamme uuden version. Olemme saaneet inspiraatiota Valtteri Sinkkosesta ja Nakun hittipuurosta, joka on sekin klassikko uudella twistillä”, Jokinen sanoo parin vuoden takaiseen jättimenestykseen viitaten.
”Sen lisäksi saamme joulumarkkinoille esiin tuotteen, joka meille alkuviinien maahantuontiyrityksenä vastaa sitä mitä me olemme.”

Natuviiniglögin lisäksi Alkuviinin kojulla myydään perinteisempää terästettyä glögiä mukailevaa Ukon glögiä, jossa on gambinasilmä.
Grillattuun juustoleipään omaa svengiä tuo puolukkasalsa, joka asettuu yksiin dijonsinapin kanssa.
Natuviiniglögi vaahtoineen on vegaaninen tuote.
”Myös köyhä ritarimme on vegaaninen. Haluamme olla inklusiivisia, ja tuntui luontevalta palvella lähtökohtaisesti mahdollisimman isoa yleisöä”, Aleksanteri Jokinen toteaa.
Kokeile itse!
Alkuviinin kioskissaan myymässä glögissä käytetään grenache-rypäleistä puristettua ja terästankissa kypsytettyä naturalviiniä.
”Viiniin on uutettu glögimausteita ja se on kevyt niin tanniinien kuin rungon suhteen, eli kokeilisin reseptiä tämän kaltaisella viinillä”, Aleksanteri Jokinen neuvoo.
Mantelivaahto
125 G MANTELILASTUJA
1 L ALMOND BARISTA -MANTELIJUOMAA
200 G SOKERIA
1 G KSANTAANIA
PAAHDA MANTELEITA uuniSSA 180 asteessa. sekoittele muutaman minuutin välein, jotta ne paahtuvat tasaisesti. mantelit Saavat tummua, mutta älä polta niitä.
lisää Muut ainekset kattilaan. keitä kuumaksi, mutta älä kiehauta.
Kaada kuuma mantelijuomaseos mantelien päälle ja anna levätä yön yli.
Siivilöi neste, kaada kermasifoniin, lisää kaksi panosta ja sekoittele. pursota kuuman glögin päälle.
Paahdetut ja uutetut mantelilastut voi kuivattaa uunissa matalalla lämmöllä ja käyttää glögin koristeena.

Juttua muutettu 23.12.25 klo 14.20: Yrityksen nimi oli yhdessä kuvateksteistä virheellisesti muodossa Natuviini. Korjattu Alkuviiniksi.
23.12.25 klo 17.11: Sama virhe korjattu myös leipätekstistä ja hakukoneotsikosta.
Lue myös: Aurora Alban mustikkapiirakkaglögi hurmaa – kokeile itse
Lue myös: Lippakioskit pöhisevät Helsingissä nyt myös keskellä talvea – piipahda näillä
Lue myös: Paras glögi syntyy superhelposti – tällä baarimestarin suosikkireseptillä onnistut aina












