Uusi ravintola

Kreikkalainen kokki perusti Helsinkiin ravintolan, jonka keittiötä hän pyörittää yksin: ”Teen kaiken itse”

Ioannis Chatzinikolakis tekee kaiken itse. Hummus syntyy kattilassa keitetyistä kikherneistä. KUVA Sanna Jompero-Lahokoski

Herttoniemenrantaan avattiin muutama kuukausi sitten kreikkalainen ravintola Mandraki. Ravintola sijaitsee kerrostalon kivijalassa rannan tuntumassa Laivalahden puistotiellä.

Omistaja Ioannis Chatzinikolakis kertoo Helsingin Uutisille muuttaneensa Rodokselta Suomeen 14 vuotta sitten.

”Rakkaus”, Chatzinikolakis selittää viitaten ravintolassa työskentelevään vaimoonsa Satuun, joka vastaa ravintolan salin toiminnasta.

Pariskunta työskentelee ravintolassa pääasiassa kaksin, Chatzinikolakis hoitaa keittiön ja muut yrityksen toimintaan liittyvät asiat.

Viimeistään silloin, kun kesäterassi toukokuussa alussa avataan, tarvitaan lisää työvoimaa.

Pariskunta asuu Aurinkolahdessa. Chatzinikolakis innostuu vuolaasti kiittelemään Helsinkiä, kun puhe Kreikasta kääntyy takaisin Suomeen.

”Rakastan Helsinkiä. En vaihtaisi sitä mihinkään. Helsinki on hyvin organisoitu. Kaikki toimii niin hyvin.”

Chatzinikolakis sanoo olevansa vaikuttunut monesta asiasta.

Toimivan joukkoliikenteen ansiosta hän tuli pitkään toimeen ilman omaa autoa, koska metrot ja bussit kulkevat ajallaan. Sen lisäksi Helsinki on turvallinen.

”Koskaan ei tarvitse pelätä mitään. Se on myös mahtavaa, että täällä ei ole kaduilla roskia!”

Nyt puhutaan selvästi asiasta, josta Chatzinikolakis innostuu erityisen paljon. Kädet huitovat vilkkaasti ilmaa, kun mies innostuu puhumaan katujen siisteydestä. Kreikassa ja Välimeren maissa ylipäätään näin ei monesti ole.

”Siellä roskia on pitkin katua. Täällä ei, katso vaikka! Chatzinikolakis heilauttaa ikkunan edestä tummansinisiä verhoja, joiden takaa paljastuu Tullisaarenselkä.”

Yhden miehen keittiö

Liiketilan löytäminen viime kesänä Herttoniemenrannasta oli Chatzinikolakisille unelmien täyttymys.

”Etsin paikkaa läheltä merta, koska se muistuttaa minua Rodoksesta. Tämä paikka on täydellinen.”

Mandraki on pieni ja tunnelmallinen ravintola. Arki-iltapäivänä lounasaika on juuri päättynyt, eikä ravintolassa ole asiakkaita. Ennen illallisaikaa on usein rauhallinen hetki.

Mandraki on Chatzinikolakisin ensimmäinen oma ravintola.

Tähän asti hän on työskennellyt keittiöpäällikkönä ulkomailla, kuten Kreikassa ja Italiassa, sekä suomalaisissa keittiöissä.

Ikkunasta avautuu merinäkymä Tullisaarenselälle. KUVA Sanna Jompero-Lahokoski
”Täällä on tunne kuin olisit Rodoksella”, sanoo uuden kreikkalaisen ravintolan perustanut Ioannis Chatzinikolakis. Huolella valitut viinit ovat Kreikasta ja Italiasta. KUVA Sanna Jompero-Lahokoski

Helsingissä hän on työskennellyt muun muassa Pihlajasaaren ravintolassa, Citycenterin Haraldissa sekä Helsingin Uutisten vuonna 2023 parhaaksi kasvisravintolaksi palkitsemassa ravintola Versossa Herttoniemessä.

Myös silloin Chatzinikolakis kertoi, että palkitun ruoan salaisuus on yksinkertaiset ja tuoreet raaka-aineet. Tuoreet yritit ja mausteet nostavat pääraaka-aineen maun esiin.

”Työskenteleminen suomalaisissa keittiöissä oli hyvä kokemus. Siellä näki, miten he tekivät asioita”, hän sanoo nyt.

Ravintolan ruokalistalta löytyy perikreikkalaisia ruokia: alkuruokalistalla on patates, tzatziki, hummus, fetajuustoa uunissa ja grillattua halloumia.

Listalla on myös souvlakia, pitaa ja falafelia sekä pääruoaksi muun muassa salaatteja, moussakaa ja stifadoa.

Jälkiruoaksi tarjolla on suklaakakkua ja Chatzinikolakisin isoäidin reseptillä tehtyä sitruunakakkua.

Chatzinikolakis korostaa haluavansa tehdä aitoa ja perinteistä kreikkalaista ruokaa.

”Teen kaiken täällä itse. Käyn aamulla tukussa ja sitten valmistan ruoat.”

Ruoat valmistetaan alusta loppuun itse

Päivisin tarjolla on lihalounas tai pastalounas.

”Lounas on yhdistelmä molempia. Kreikka ja Italia ovat todella lähellä toisiaan”, Chatzinikolakis perustelee eri maiden keittiöitä.

Ruokien raaka-aineet ovat Suomesta, Mythos-olut taas Kreikasta. Viinit tulevat Kreikasta ja Italiasta.

Ruokalista ei ole pitkä, mutta siinä piilee myös asian ydin. Lyhyt lista on kustannustehokkaampi.

Chatzinikolakis työskentelee keittiössä pääasiassa yksin. KUVA Sanna Jompero-Lahokoski
Kanapita on yksi ravintolan suosikeista. KUVA Sanna Jompero-Lahokoski

Chatzinikolakis sanoo tietävänsä syyn sille, miksi kreikkalaisia ravintoloita on Helsingissä niin vähän.

”Kreikkalaisen ruoan valmistaminen ei ole ravintoloille kannattavaa. Yksi syy on se, että jos haluat tehdä aitoa kreikkalaista, ruokien valmistaminen vie aikaa. Näitä ei löydy valmiina, vaan kaikki tehdään itse.”

Esimerkiksi moussakan valmistaminen kestää tavallisesti muutaman tunnin.

Chatzinikolakis vertaa oman maansa ruokia kiinalaiseen keittiöön, jossa valmiista purkeista löytyy monenlaisia kastikkeita ja ruoka on pöydässä hetkessä.

Toinen syy on hinta.

”Oikeat raaka-aineet maksavat. Meillä kaikki on tuoretta. Mitään ei oteta pakastimesta. Yksi syy on myös se, että liha on kallista.”

Esimerkiksi souvlakit ovat täyttä lihaa olevia vartaita.

Alkupalojen hinnat ovat 5–9 euroa. Souvlakit maksavat 7–14 euroa ja pääruoat 18–29 euroa.

Ravintola on auki maanantaista torstaihin iltakymmeneen, perjantaisin ja lauantaisin kello yhteentoista. Sunnuntaina ovet menevät kiinni kello 18.

Lue myös: Syyrialainen huippukokki avasi ravintolan Helsinkiin – nyt Tawook Lab kerää ylistäviä arvioita

Lue myös: Modernia kreikkalaista kohtuuhintaan: Avec vieraili Helsingin keskustan kiinnostavassa uutuusravintolassa

Souvlakit eli täyttä lihaa olevat vartaat ovat tyypillisimpiä kreikkalaisia ruokia. Ravintolassa käytettävä liha on suomalaista. KUVA Sanna Jompero-Lahokoski


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi