Mocktailien Suomen mestari 2026 on baarimestari Jan Lindgren. Finaali järjestettiin Gastro-messuilla Helsingin Messukeskuksessa torstaina. Toiseksi sijoittui Oskar Kaapro ja kolmanneksi An Nguyen.
Kilpailu kokosi yhteen maan eturivin baarimestareita kilpailemaan alkoholittomien juomien valmistamisen taidosta. Lähtökohtana oli suunnitella alkoholiton juomasekoitus eli mocktail, jossa tuli hyödyntää vähintään yhtä yhteistyökumppaneiden Monin- tai Modo-tuotteista.
Esiraati oli valinnut reseptien perusteella kymmenen finalistia, jotka kisasivat lavalla yleisön edessä. Kilpailijat olivat tänä vuonna Kirill Ahtola, Anu Granroth, Marjut Heikura, Oskar Kaapro, Jan Lindgren, An Nguyen, Anja Sassi, Conor Sharma, Riikka Tuominen ja Miro Virta.
Finaali koostui kahdesta kierroksesta, joissa mitattiin niin teknistä osaamista, luovuutta kuin paineensietokykyä. Ensimmäisellä kierroksella kilpailijat valmistivat ennakkoon suunnittelemansa juoman aikarajan puitteissa. Juoma ja sen inspiraatio esiteltiin sekä tuomaristolle että yleisölle.
Toisella kierroksella vaatimustaso nousi entisestään. Finalistit saivat tehtäväkseen suunnitella ja toteuttaa juoma, jossa piti käyttää määriteltyjä siirappeja. Muut raaka-aineet oli hankittava messualueelta ja koko suoritus piti toteuttaa alusta loppuun puolessa tunnissa.
Suoritus vaati paitsi makuaistin tarkkuutta myös kykyä toimia luovasti ja hallitusti muuttuvassa tilanteessa.
Vantaalaisessa Cocktail Bar Bastonissa työskentelevän Jan Lindgrenin etukäteen suunnittelema voittajajuoma Metsäpiirakka yhdisti metsän aromit ja omenapiirakan lämpimät mausteiset sävyt, mikä teki siitä sekä persoonallisen että helposti lähestyttävän kokonaisuuden.
Lindgren kuvasi inspiraationsa kumpuavan kevään saapumisesta ja halusta yhdistää talven mausteisuus ja metsän raikkaus samaan juomaan.
Juoma rakentui kuusenkerkästä, omenasta ja mausteisista siirapeista, joita täydentävät timjami ja kardemumman hienovarainen katkeruus. Lopputuloksena oli moniulotteinen juoma, jossa jokainen elementti tuki toistaan.
Kilpailun tuomaristossa toimivat Saara Alander (Suomen Tarjoilijat ry), Jami Järvinen (Chihuahua Julep), Piipa Kämppi (Prescott/Modo), Mariusz Pietryka (Monin) ja Jaakko Sandqvist (Avecmedia). Tuomaristo arvioi suorituksia maun, ulkonäön, innovatiivisuuden ja työskentelyn perusteella.
Mocktailien suosio on viime vuosina kasvanut voimakkaasti, ja kilpailun taso osoitti alan kehittyneen nopeasti. Mocktailin SM-kisa nostaa alkoholittomat juomat entistä näkyvämmäksi osaksi modernia juomakulttuuria.












