
Kahvilassa kuuluu ranskalainen taustamusiikki ja espressomyllyn tasainen humina. Cafe Berryn ensimmäiset asiakkaat saapuvat heti ovien avauduttua, mutta leipureiden päivä on alkanut jo paljon aiemmin. Työvuoro alkaa viideltä aamulla, jotta kaikki kahvilan tuotteet hilloista lähtien ehditään valmistaa alusta asti itse.
“En odottanut tällaisia asiakasmääriä. Viime sunnuntaina jonoa riitti aamusta iltaan, ja kaikki myytiin loppuun. Palkkasimme heti lisää työntekijöitäkin”, Cafe Berryn omistaja Funi Nguyen kertoo Avecmedialle.
Cafe Berry on entuudestaan tuttu monille vantaalaisille. Kahvila toimi Vantaan Martinlaaksossa vuodesta 2013 vuoteen 2021 ja valittiin kaksi kertaa Vantaan Sanomien lukijaäänestyksessä kaupungin parhaaksi kahvilaksi. Vuokrasopimuksen päätyttyä Nguyen alkoi etsiä uutta tilaa Helsingistä.
Hittileivokset houkuttelevat
Annankadun kahvilassa tuotevalikoimaa on uudistettu. Nguyenin mukaan trendien seuraaminen on tärkeää, ja inspiraatiota valikoimaan haetaan ulkomailta. Valikoimaan kuuluu salaattien ja perinteisten leivonnaisten lisäksi myös kansainvälinen somehitti: mangoleivonnainen, joka näyttää aidolta mangolta.
“Hedelmiltä ja marjoilta näyttävät leivokset ovat maailmalla nyt iso ilmiö. Ne ovat olleet meilläkin suosituimpia tuotteita, ja monet asiakkaat saapuvat nimenomaan niiden takia, sillä vastaavia ei saa muualta Suomesta”, Nguyen kertoo.

Mangoleivonnainen koostuu mangokompotilla ja -moussella täytetystä pohjasta, joka dipataan valkosuklaaseen ja viimeistellään tarkalla maalauksella.
Croissantit vaativat aikaa
Hedelmäleivonnaisten rinnalla kahvilan suosituimpiin tuotteisiin lukeutuvat muhkeat croissantit. Lehtevien croissantien leipominen ja taikinan kaulaaminen käsin vaatii sekä aikaa että tarkkuutta. Prosessi aloitetaan jo edellisenä päivänä.
“Croissantit leivotaan laadukkaista raaka-aineista. Käytämme paljon aikaa siihen, että taikinaan saadaan kaulattua runsaasti kerroksia. Taikinaa kaulataan, voita laminoidaan väliin, sitten käännetään ja kaulataan uudestaan monta kertaa, että saadaan mahdollisimman paljon kerroksia. Lopuksi kieritämme croissantit käsin”, kuvailee kondiittori Minna Mäki.
Kuratoitu viinivalikoima
Asiakkaat saavat leivonnaisten kylkeen kahvin ja teen lisäksi myös viiniä. Viinivalikoimaa on rakennettu yhdessä Master of Wine Heidi Mäkisen kanssa. Napakalle listalle on valikoitu erityisesti salaateille ja leivonnaisille sopivia vaihtoehtoja.
“Hedelmäleivonnaisten kanssa suosittelen listalta Moscato d’Astia. Se on täydellisen tasapainoinen jälkiruokaviini makeiden leivonnaisten seuraksi”, Nguyen sanoo.




Lue myös: Kahviammattilaiset listasivat Suomen kiinnostavimmat kahvilat











