Vasta juhannusviikolla avattu Olavi Uusivirran ja Hilma Kotkaniemen kesäravintola Lippa koki ikävää kohtelua viime viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina välisenä yönä.
Ravintolan Instagram-tarinan mukaan nuoret paiskoivat ravintolan terassin kukkaruukkuja, repivät istutukset ja rikkoivat muutaman terassituolin. Irtaimistoa oli myös yritetty sytyttää tuleen, mutta siinä ei onneksi onnistuttu.
”Tapaus on poliisin tutkinnassa ja teko on tallentunut valvontakameroihin”, Lipan Instagram-tilillä kerrotaan.
Lipalta toivotaan asiasta enemmän tietävien tai mahdollisten silminnäkijöiden ottavan yhteyttä heihin.
”Tekijöiden nuoren iän vuoksi emme julkaise videoita, mutta jos tiedät jotain tapahtuneesta, laita meille viestiä.”
Vahinkojen kerrotaan olevan rahallisesti pieniä, mutta tämän olevan kolaus tunnepuoleen, sillä ravintolan henkilökunta oli yhdessä tehnyt istutukset. Ravintolalta toivotaan, että he saavat jatkossa rakentaa parempaa kaupunkikulttuuria rauhassa
”Toivottavasti voimme jatkossa elää Mustikkamaalla sovussa.”
Suuri suosio avausviikolla
Ravintola Lippa avattiin Helsingin Mustikkamaan uimarannan läheisyyteen juhannusviikolla. Suosio oli valtava, sillä ravintola joutui sulkemaan ovensa juhannuslauantaina etuajassa, sillä ruoka ja juoma loppuivat sieltä kesken.
Lippa on auki kesällä keskiviikosta sunnuntaihin säävarauksella. Ravintolassa on sata asiakaspaikkaa, joista kaikki on ulkona. Idea ravintolasta oli syntynyt jo korona-aikana. Monien mutkien kautta edennyt ravintolahanke näki vihdoin päivänvalon tänä kesänä.
