Tutkassa

Natalia Lahtela on ollut yli 20 vuotta töissä urheilutapahtumissa: ”Lisää ammattilaisia kaivataan”

Natalia Lahtela
Natalia Lahtela.

Olen saanut urheilusta elantoni yli 20 vuotta, ja siellä fokus on painottunut tosi paljon tapahtumien puolelle. Koulutukseltani olen lukion saksan opettaja. Lähdin aikoinaan virkavapaalle tekemään freestyle-hiihdon MM-kisoja ja olen siirtynyt lopulta kokonaan urheilutapahtumien puolelle. 19 vuotta sitten perustimme mieheni kanssa oman yrityksen, jonka sisällä olen rakentanut erilaisia tapahtumia lajista toiseen.

Levin maailmancupia olen ollut tekemässä vuodesta 2002, ja se on edelleen kotitapahtumani. Urheilugaalassa olen ollut mukana 12 vuotta, josta 9–10 vuotta olen koordinoinut palkintolautakuntaa sekä käsikirjoitusta Ylen suuntaan. Urheilugaalassa kiteytyy hyvin se, mikä on minulle urheilussa tärkeää – urheilun arvostus ja arvomaailma.

Minusta on mahtavaa antaa takaisin sellaisille ihmisille, jotka ovat itse antaneet paljon. On hienoa, kun palkinto menee Urheilugaalassa niin oikealle ihmiselle, että tulee kyyneleet. Minulle on tärkeää, että se tunne välittyy myös katsojalle.

Lisäksi olen koordinoinut tv-tarkkuutta vaativia tuotantoja, kuten Olympialaisia ja Leijonatuotantoja Warner Bros Discoverylle. Mukavinta hommaa tällä hetkellä on freestyle-lajien mediakoordinointi Infrontille. Pääsen matkustamaan kansainvälisiin kisoihin, joissa tehtäväni on koordinoida lajin televisiolähetyksiä.

”Koen, että urheilua ei arvosteta Suomessa tarpeeksi.”

Eri lajien parista on tullut sellaista kokemusta, mitä haluaisin viedä myös eteenpäin. Kun tätä tehdään Suomessa lähinnä yksityisyrittäjinä, sitä tietotaitoa ei oikein kerätä minnekään, ja osaamista häviää tosi paljon. Kiinnostaisi tosi paljon löytää sellainen malli, jolla voisi jättää siitä jotain muillekin.

Koen että urheilua ei arvosteta Suomessa tarpeeksi. Me kulutamme urheilua, mutta emme kanna huolta urheilusta. Urheilussa ollaan kuin vapaaehtoistöissä ja tehdään vähän sinne päin. Ammattimainen tekeminen puuttuu todella monesta kohtaa. Kaikilla tasoilla tarvitaan ammattilaisia: urheilijoiden, valmentajien, liiton ja tapahtumien tasolla. Toivoisin, että Suomessa ymmärrettäisiin, että urheilu on myös mahtava markkinointialusta ja Suomi-kuvan kohottaja, jota me voisimme kaikki yhdessä kehittää ja hyödyntää.


Näitä suosittelen

Media

Urheiludokumentit

Tykkään urheiludokumenttien jopa vähän amerikkalaisesta ihannoivasta­ tyylistä. Esimerkiksi Netflixin Magic Johnsonista kertova They Call Me Magic oli hyvä.

Henkilö

Aki Hintsa

Esikuvanani pidän ihmisiä, jotka kaiken kiireen keskellä pystyvät pysähtymään ja kuuntelemaan sekä reagoimaan sen mukaan. Edesmennyt urheilulääkäri Aki Hintsa oli sellainen.

Työkalu

Excel

Rakastan aikatauluja ja exceleitä. Niin tylsiä kuin excelit ovatkin, niiden kanssa pystyy tekemään mitä vaan.

Natalia Lahtela

  • ID One Oy
  • Urheilutapahtumiin erikoistunut tapahtumakoordinaattori

  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento