Viski

Pohjoismaiden asema maailman viskikartalla voi mullistua – suomalaistislaamoilta yhteinen voimannäyte

Tislaajamestarit Kalle Valkonen, Kai Kilpinen, Asko Ryynänen, Jarkko Nikkanen, Marttaleena Ruohomaa ja Anssi Pyysing. esittelivät Kuusikko Whiskyä The Helsinki Distilling Companyn tiloissa Helsingissä. Kuvasta puuttuu Mika Tuhkanen.
KUVA Heikki Saukkomaa, Lehtikuva

Suomessa lanseerattiin viime viikolla historiallinen sekoiteviski, jossa on yhdistetty kuuden kotimaisen tislaamon ohra- ja ruismallasviskejä.

Kuusikko Whisky -yhteisviskillä on kaksi tavoitetta: juhlistaa alan suomalaista osaamista ja olla lähtölaukaus suomalaisen viskikulttuurin kehittämiselle osana pohjoismaista kulttuuria.

Pohjoismaissa käynnistyi pari vuotta sitten hanke, jonka päätavoite on saada pohjoismaiselle viskille EU:n alkuperämerkintäsuoja (GI).

Tämä mullistaisi pohjoismaisen viskin aseman maailmanmarkkinoilla ja tekisi siitä yksittäisen maan nimissä markkinoitavaa viskiä merkityksellisempää.

Viskimaailmassa vain Skotlantia, Irlantia, Yhdysvaltoja, Japania ja Kanadaa pidetään omina maantieteellisinä alueinaan, kun kaikki muut tuotantoalueet luokitellaan yleensä World Whiskies -luokkaan. 

”Pohjoismaat ovat uniikki viskialue, joka ansaitsee nimisuojan. Nimisuoja on myös kuluttajan etu, se suojaa väärennöksiltä. Nordic Whisky GI tekee Pohjoismaista Skotlantiin tai Japaniin verrattavan viskialueen”, Suomen vetäjänä pohjoismaisessa hankkeessa toimiva Teerenpeli Distilleryn Anssi Pyysing toteaa.

Valamon päätislaaja Asko Ryynänen jatkaa visiointia.

”Tähtäämme Skotlannin rinnalle viskimatkailukohteena. Siellä käy pari miljoonaa viskituristia vuodessa.”

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun GI-alkuperämerkintää haetaan valtioiden rajat ylittävälle yhteistyölle. Siinä on omat haasteensa, mutta Pyysing on toiveikas, että keväällä saadaan luotua pohjoismaisen viskin määrittely ja ollaan valmiita laittamaan hakemus EU:lle.

Ruista ja savua

Kuuden suomalaistislaamon yhteisessä Kuusikko-viskissä ovat mukana The Helsinki Distilling Company, Kyrö Distillery Company, Teerenpeli Distillery, Ägräs Distillery, Valamo Distillery ja Beer Hunter’s Old Buck. Sekoittamisen hoiti Suomen ylimpänä viskin ystävänä tunnettu Jarkko Nikkanen.

Kun pohjoismaiset tislaajamestarit olivat kokoontuneet ensimmäisiä kertoja, Kyrö Distilleryn päätislaaja Kalle Valkonen sai idean: miksi emme tekisi yhteistä viskiä? Se olisi konkreettinen esimerkki yhteistyöstä ja auttaisi viemään viskikulttuuria eteenpäin. Hän sai kotimaiset kollegansa innostumaan ajatuksesta.

Sekoittajaksi haluttiin joku viskitislaamojen ulkopuolelta. Meritoitunut viskiasiantuntija Jarkko Nikkanen otti tehtävän vastaan.

Hän testaili pari eri tislettä kultakin talolta ennen kuin löi suunnitelmansa lukkoon. Kuusikko-viskin sekoituksessa on käytetty Helsinki Whiskey Rye Malt, Kyrö Woodsmoke Malt Rye, Ägräs Peated Ex-Oloroso, Teerenpeli Peated Ex-Cherry, Valamo Unpeated Ex-Bourbon ja Beer Hunter’s Peated Ex-Bourbon -viskejä.

Neljä kuudesta Kuusikon komponentista. KUVA Mariaana Nelimarkka

Nikkasella oli visio. Nimi Kuusikko viittaa kuuteen tekijään ja fennomaanisten makujen metsäiseen kavalkadiin. Oli itsestään selvää, että suomalaisen viskin erityisen suhteen rukiiseen tulisi maistua tuotteessa eli siitä tulisi ruisvetoinen.

Nikkasen mukaan tuoksu on savuhunnun kehystämä.

”Savun rooli on voimakas Suomessa tykätyissä viskeissä. En kuitenkaan halunnut, että savu dominoi sekoitetta. Niinpä hain erityylisistä viskeistä myös yrttisyyttä, raikkautta ja vaniljaisuutta. Ruis, savu, mutta myös metsänpohjan raikkaus tulevat esiin maistaessa. Mukana on kuusenkerkkää ja männynneulasta syksyisen nuotion saattelemana”, Nikkanen luonnehtii.

Pulloja täytettiin 1 620 kappaletta. Käytännön toteutuksesta vastasi Beer Hunter’sin Mika Tuhkanen – ainoa tislaajista, joka ei päässyt osallistumaan julkistukseen.

Kyseessä on ensimmäinen yhteistyö, kuuden kotimaisen tisleen sekoite, mutta pohjoismaisessa yhteistyössä on kaikkiaan 60 tislaamoa. Nikkasta saattaa seuraavaksi odottaa vähän isompi sekoitushaaste.

Yhteinen ponnistus

Suomen tislaamojen hyvä yhteistyö kirvoittaa paljon kehuja tislaajamestareilta.

Helsinki Distilling Companyn Kai Kilpinen toteaa, että on hienoa päästä tekemään ja pullottamaan viskiä viiden parhaan suomalaiskollegan kanssa.

”Kuusikko on maailman onnellisin viski, jossa konkretisoituu suomalainen viskiosaaminen ja yhteishenkemme. Rajat rikkova yhteistyö on alallamme ainutlaatuista myös maailmassa”, Kilpinen sanoo.

Hän korostaa suomalaisten viskintekijöiden yhteistä eetosta, jossa keskeistä on käsityöläisyys, raaka-aineen kunnioitus ja avoimuus.

0,7 litran pullo Kuusikkoa maksaa Alkossa 106 euroa. KUVA Mariaana Nelimarkka

”Vastuullisuus on meillä DNA:ssa, sitä ei tarvitse korostaa. Se, mitä teemme, mistä ja miten teemme on myös keino erottautua, kun kerromme kaiken avoimesti. Kuusikossa on pullotettuna pohjoismaista yhteiskuntaa!”

Mikko Mykkänen samasta yhtiöstä julistaa ylpeyttä kuusikosta ja suomalaisesta osaamisesta.

”Tämä ei ole mikään cowboy-vetoinen viskiporukka. Olen ylpeä tästä kuusikosta!”

Maistellessaan Kuusikkoa ensi kertaa tislaajamestarit kiittelevät, miten Nikkanen on onnistunut vangitsemaan suomalaisen viskin hengen. Ammattilaiset tunnistavat lopputuotteesta kaikkien kuuden viskin tuomat elementit.

Jarkko Nikkanen heittää pallon takaisin tekijöille.

”Suomalainen viski kestää tarkastelun verrattuna mihin tahansa kansainväliseen alueeseen. Kuusikko osoittaa sen myös suomalaiselle yleisölle.”

Jatkossa suomalaiselle viskille toivotaan yhä laajempaa yleisöä osana pohjoismaista viskialuetta, pohjoismaisia raaka-aineita ja erityispiirteitä vaalivaa Nordic Whiskyä.

Vetoapua viskin ja viskimatkailun edistämiseen kaivataan myös valtiovallalta – toteutuuko hallitusohjelmaan kirjattu ulosmyynti sellaisena, että siitä on hyötyä alan toimijoille? Asko Ryynänen toteaa Suomen Tislaamoliitto ry:n puheenjohtajan roolissa, että käsittely eduskunnassa on luvattu vielä ennen kesälomia.

Lue myös: Nainenko muka ymmärtäisi viskistä? Helsinkiläinen baarimestari kertoo karun totuuden arjestaan


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker