Ravintoloitsija Menkki Kam luotsaa laajentunutta Gaucho-ravintolaa, joka keskittyy grillattuun lihaan. KUVAT Gaucho

”All the meat you can eat” -ravintola avaa isoihin tiloihin Helsingin keskustassa – nyt mässäillään lihalla ympäri kaupungin

Uuden kaksikerroksisen Gaucho-ravintolan yhteyteen avataan suuri Caipirinha- ja tapasbaari Sombra.

Syö niin paljon kuin jaksat -buumi kasvaa kohisten. Ja nyt mässäillään lihalla.

Liharavintola Gaucho avaa ovensa perjantaina 3. syyskuuta entistä isompiin tiloihin kauppakeskus Kluuvissa Helsingin ytimessä. Samanlaista all the meat you can eat -konseptia edustava Caverna porskuttaa Helsingissä kahden ravintolan voimin. Aasialainen, laadukas Itsuyaki-ketju vetää asiakkaita edullisella buffetilla, joka sisältää runsaasti lihaa ja kalaa.

Gaucho edustaa brasilialaista churrasco-ravintolaa. Churrasco tarkoittaa grillattua lihaa. Lihamestarit kiertävät pöydissä tarjoilemassa vastagrillattua lihaa ja äyriäisiä suoraan vartailta asiakkaiden toiveiden mukaan. Lisäksi on buffet, ja kaikkea saa syödä niin paljon kuin haluaa.

Lihamenun hinta on 65 euroa, kalamenun 55 euroa ja vegemenun 45 euroa. Lapset syövät kolmella eurolla per ikävuosi.

Ravintoloitsija Menkki Kamin mukaan konsepti toimii siksi, että se on näyttävä.

”Asiakas ei vain tilaa annosta vaan näkee, kuinka liha leikataan hänen edessään, ja kuulee samalla, mitä hänelle tarjoillaan. Siinä syntyy aivan erilainen vuorovaikutus asiakkaan ja ravintolan välille”, Kam kertoo tiedotteessa.

Brasialialaisen liharavintolan ajoitus on kiinnostava, sillä EU keskeyttää tänään brasilialaisen lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden tuonnin.

Yle kertoo, että EU-komission mukaan Brasilia ei ole antanut riittäviä takeita siitä, että liha täyttää EU:n vaatimukset, joilla pyritään estämään antibioottien väärinkäyttö karjankasvatuksessa. Naudanlihan tuonti voi jatkua, kun Brasilia pystyy osoittamaan noudattavansa EU:n vaatimuksia.

Sisustuksessa kansainvälistä luksusta

Ravintola Gaucho on toiminut Kluuvissa jo tammikuusta 2025, mutta kasvu on ollut nopeaa. Alkuperäiset tilat Kluuvissa kävivät pieniksi jo puolen vuoden jälkeen. Ravintola laajensi noin 25 asiakaspaikan lisätilalla, mutta sekin kävi pieneksi. Perjantaina Gaucho avaa uusissa kaksikerroksissa tiloissa.

Vanhoihin tiloihin on tulossa ravintoloitsija Menkki Kamin uusi ravintolakonsepti, josta tiedotetaan myöhemmin.

Muuton yhteydessä Gaucho uudistaa konseptiaan ja sisustustaan prameaksi. Uusissa tiloissa on kultaiset seinät, pilarit ja kattokruunuja. Ravintola kertoo tavoitelleensa suunnittelutoimisto VDP Helsingin Jaana Ekmanin suunnittelemalla sisustuksella kansainvälistä luksusta.

Uudistuneen Gaucho-ravintolan sisustus tavoittelee kansainvälistä luksusta. KUVA Gaucho

”Tavoitteena on ollut luoda tila, jollaista Helsingissä ei ole aiemmin nähty”, kertoo ravintoloitsija Menkki Kam tiedotteessa.

Uusi cocktailbaari Sombra

Gauchon alakertaan avautuu cocktailbaari Sombra. Eteläamerikkalaisiin cocktaileihin keskittyneen baarin juomalistalla on useita Caipirinha-cocktaileja ja brasilialaiseen cachaça-sokeriruokotisleeseen pohjaavia drinkkejä.

”Caipirinha on ollut meidän suosituin cocktailimme. Haluamme viedä ajatusta paljon pidemmälle ja tuoda tarjolle erilaisia Caipirinhoja ja cachaçoja, joita Suomessa harvoin pääsee maistamaan”, Menkki Kam kertoo.

Sombrasta saa myös tapaksia. Tila toimii sekä Gauchon baarina että itsenäisenä kohtaamispaikkana, johon voi tulla drinkille ilman illallista.

Lue myös: Helsinkiin avautui poikkeuksellisen kunnianhimoinen intialaisravintola, jossa asiat tehdään eri otteella