Vuoden 2026 Suomen paras lounasravintola on valittu. Työsuhde-etuja tarjoavan Edenredin järjestämässä äänestyksessä voiton vei Rami Visulahti eli Ramin Konditoria Kahvila Oy.
Ramin Konditorian lounasbuffet on ollut äänestyksen kärkiviisikossa jo viiden vuoden ajan, mutta voitto oli mikkeliläiselle lounasravintolalle ensimmäinen.
Toiseksi äänestyksessä ylsi lapinlahtelainen Matin ja Liisan Asema ja kolmanneksi tamperelainen Ravintola Onni ja Leo.
Helsingin paras lounas löytyy äänestäjien mielestä Ristorante Bellosta Helsingin Viikistä. Vantaalainen Bistro Liekki on ainoa pääkaupunkiseudulla sijaitseva ravintola, joka ylsi valtakunnallisen äänestyksen top 10 -listalle.
Vaikka tämän tyylisissä listauksissa puhutaan ”Suomen parhaista”, joskus sijoitus kertoo enemmän suosituimmuudesta ja asiakkaiden sitoutuneisuudesta – eli siitä, minkä ravintolan asiakkaat haluavat aktiivisimmin vaikuttaa ravintolan menestymiseen.
Äänestyksen kärkipaikasta käydään kovaa kilpailua, ja äänestyksen luonteeseen kuuluu, että ravintolat kannustavat asiakkaitaan äänestämään omaa ravintolaansa muun muassa sosiaalisessa mediassa.
Kisan kärkisijoista kamppailleet ravintolat ovat julkaisseet omilla somekanavillaan ennen äänestyksen päättymistä sen hetkisen äänestystilanteen ja kannustaneet äänestäjiä mukaan loppukiriin.
Tamperelainen Onni ja Leo järjesti tänä vuonna Facebook-sivuillaan arvonnan, jossa ravintolaa äänestäneiden kesken luvattiin arpoa iPhone sekä 200 euron ravintolalahjakortti. Myös vantaalainen Bistro Liekki lupasi arpoa äänestäjien kesken 160 euron palkinnon.
Kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomat kertoi Bistro Liekin työntekijöiden jakaneen urheilukentän laidalla ilmaisia limuja lapsille, jotka äänestivät ravintolaa qr-koodin kautta.
Suomen paras lounas -äänestys järjestettiin jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna ääniä annettiin yhteensä 90 628 kertaa 5 320 ravintolalle.
Katso kaupunkikohtaiset tulokset artikkelin lopusta.
Suomen 10 parasta lounasravintolaa vuonna 2026
- Rami Visulahti (Ramin Konditoria Kahvila Oy), Mikkeli
- Matin ja Liisan Asema, Lapinlahti
- Ravintola Onni ja Leo, Tampere
- Bistro Liekki Talvikkitie, Vantaa
- Grillikahvila Meriportti, Taivassalo
- Bistro Well, Lahti
- Raastantien huoltoasema, Kuopio
- Garam Masala, Oulu
- Lempilounas Oy, Turku
- 100MA Social, Kokkola
Lounasetu madaltaa kynnystä ravintolalounaaseen
Suomalaiset arvostavat laadukasta ja helposti saatavilla olevaa lounasta, kertoo Edenredin Ruokabarometri -kyselytutkimus. Ravintoloissa käymiseen ovat kuitenkin viime vuosina vaikuttaneet yleisen kustannustason nousu ja kuluttajien muuttuneet valinnat.
Ruokabarometrin mukaan lounasedun käyttö madaltaa kynnystä käydä lounasravintoloissa.
”Hintojen nousu vaikuttaa ymmärrettävästi siihen, millaisia valintoja ihmiset tekevät arjessaan. Työnantajan tarjoama lounasetu voi madaltaa kynnystä valita ravintolalounas myös silloin, kun omaa kulutusta tarkastellaan aiempaa tarkemmin. Samalla lounasetu tukee ravintoloita ja auttaa ylläpitämään elinvoimaista suomalaista lounaskulttuuria”, sanoo Edenredin strategia- ja kasvujohtaja Hanna Länsivuori.
Edenredin vuoden 2026 Ruokabarometriin vastasi 650 Edenredin lounasedun käyttäjää ja 67 ravintolatoimijaa. Kysely toteutettiin 27.7.–23.8.2026 aikana.
Helsingin paras lounas top 10
- Ristorante Bello
- Ravintola Factory Pitäjänmäki
- Pompier Albertinkatu
- Food & Co Lasihelmi
- Ravintola Factory Roihupelto
- Aito Fresh
- Ravintola Factory Kamppi
- Ravintola Hima & Sali
- Ravintola Lohtu
- Pompier Espa
Vantaan paras lounas top 10
- Bistro Liekki Talvikkitie
- Lounasravintola Tamminen
- White Himal
- Star Lunch
- Ravintola Factory Airport
- Ravintola Zilla
- Ravintola Factory Virtatalo
- Ravintola Factory Aviapolis
- Ravintola Tammisto
- Punto e Pasta
Espoon paras lounas top 10
- Täffä Lunch
- Ravintola Nepal
- Ravintola Fortezza
- Ravintola Factory Lippulaiva
- Ravintola Arona
- Ravintola Factory Iso Omena
- Ravintola Järvenperä
- Ravintola Maukas
- Ravintola Green Factory Finnoo
- Ristorante Charlie
Tampereen paras lounas top 10
- Ravintola Onni ja Leo
- Bistro DinDín
- Mamoste Buffet&Grilli
- Whatever
- Eflatun
- Ståhlberg Lunch & Catering Viinikka
- Ravintola Kordon
- Salho Lunch & Catering
- Zarillo Otavalankatu
- Zafran
Turun paras lounas top 10
- Lempilounas Oy
- Navetta Kortteliravintola
- Ravintola Pikkupihvi
- Kolmas linja
- Ravintola Kippo
- Teboil Herkku
- Lounasravintola Arvonen
- Pegasus Kupittaanpuisto
- Nerå
- Viides näyttämö
Jyväskylän paras lounas top 10
- Thai Chim
- Ravintola Shalimar – Matkakeskus
- Elo Jyväskylä
- Lounas & Leivos Butik
- Café & Restaurant Vesilinna
- Bistro Kirkkopuisto
- Lounas & Leivos Butik
- Naissaaren Upeen kahvila
- Lounas Cafe Ep
- Ravintola Cielo
Oulun paras lounas top 10
- Garam Masala
- Iskontupa
- Oulun Baari Oy
- Marmoritupa
- Ravintola Olimpos
- Alfred Kitchen & Bar
- Neste Oulu Maikkula
- Cafe Rooster
- M6 Dining
- MIN ydinkeskusta Food&Co
Kuopion paras lounas top 10
- Rastaantien Huoltoasema
- Mandala – Nepalilainen Ravintola (Nepalese / Nepali Restaurant in Kuopio)
- Ravintola Pelimies
- Maido Ravintola
- Ravintola Urban
- Hygge Bro
- Ravintola Skilla
- Ravintola Puijon Maja
- Pelimies Kallanranta
- Juhlapalvelu Remar Oy Remar Portti
Lahden paras lounas top 10
- Bistro Well
- Cafe Minelli
- Lounasravintola Mänty
- Pikku Makalu
- Kaarlo Social
- Kievari Virta
- Cafe Ida Lounaskahvila & Pitopalvelu
- Ravintola Factory Askonkatu
- Luhta Kahvila
- Ravintola Lastu
Kouvolan paras lounas top 10
- Mimosan Aito
- Ravintola Bonneville
- Ravintola Höyry
- Cafe Galerie
- Thai Ravintola Chon Thong
- Bistro Goutu
- Betony
- Rami Manski (Ramin Konditoria Kahvila Oy)
- Ruokala 57
- Lamykin’s Cookhouse
Porin paras lounas top 10
- Mekani by Huikoo
- Finlandia Kebabpizzeria
- Ravintola Päre
- Gomee Ratsula Café
- Ravintola Siltalyhty
- Morris & Mary
- Gomee Kuninkaanhaka
- Ravintola Sofia
- Martina Pori
- Steak & Whisky House Galle
Suomen Paras Lounas 2026
- Valtakunnallinen ja vuosittainen äänestys Suomen parhaan lounasravintolan tittelistä.
- Kilpailun tavoitteena on lisätä keskustelua terveellisen ja yhteisöllisyyttä edistävän lounasruokailun merkityksestä, kannustaa ihmisiä hyödyntämään lounasetuaan aktiivisesti sekä nostaa esiin suomalaisia lounasravintoloita eri puolelta Suomea.
- Äänestyksessä ovat mukana kaikki Suomen lounasravintolat. Kilpailuun ei vaadita erillistä ennakkoilmoittautumista.
- Vuoden 2026 äänestys oli käynnissä 31.8.–20.9.2026 välisenä aikana.
- Kilpailun järjestää työsuhde-etuja tarjoava Edenred.
Lue myös: Suomen paras lounas 2025 – tässä äänestyksen parhaat ravintolat
Lue myös: Tampereen paras lounas 2025: ravintoloiden top 30 | Avec












