Chanel ja samppanjaa. Ravintola Rue Madamen jälkiruokalistan viimeinen annos ei totisesti ole jättänyt ketään kylmäksi. Siinä myynnissä on luksuskäsilaukku samppanjalasin seuraksi ”päivän hintaan”.
Rue Madame on tiettävästi maailman ensimmäinen ravintola, joka on yhdistänyt luksus-secondhandin ja illallisen. Kuinka merkittävässä roolissa käsilaukut liiketoiminnallisesti ovat?
”Kyllä niitä myydään. Ei ihan joka päivä, mutta joka viikko kuitenkin. Seitsemän tonnin Chanel on iso lisä yhden päivän myyntiin”, kertoo Rue Madamen perustaja ja omistaja Noora Hautakangas.
Laukut ovat herättäneet kiinnostuksen, ulkomaitakin myöten, mikä näkyy esimerkiksi pöhinänä sosiaalisessa mediassa.
Miten ihmeessä Hautakangas keksi tällaisen liikeidean?

Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevan Hautakankaan urapolku oli kaikkea muuta kuin suoraviivaisen selkeä. Yläasteella kävi mielessä, että ehkä voisi opiskella liikunnanopettajaksi tai juristiksi. Mutta sitten Hautakangas bongasi lehdestä ilmoituksen ilmaisutaidon lukiosta ja haki ja pääsi sinne.
”Lukiossa valkeni, että haluan tehdä isona jotain luovaa.”
Unelma yrittäjyydestä Hautakankaalla on ollut aina.
”Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja haaveilin jo teininä omasta kaupasta.”
Relove-ketju syntyi kahvilan ja vintagevaatteiden myymälän yhdistelmästä
Oma suunta kirkastui, kun Hautakangas oli perustamassa ensimmäistä Relove-kahvilaa Helsingin Töölöön. Hän kilpailutti muutaman sisustussuunnittelutoimiston ja totesi, että rahat eivät riitä.
”Meillä oli tosi tiukka budjetti, ja toimiston käyttäminen olisi niellyt sen kokonaan. Sitten keksin: sisustan paikan itse.”
Päätös osoittautui enemmän kuin oikeaksi. Ilman välikäsiä Hautakangas pystyi toteuttamaan aivan omanlaisen visionsa ja luomaan jotain sellaista, mitä kukaan ei ollut tehnyt aiemmin, kutsuvan käytettyjen vaatteiden kaupan ja kahvilan yhdistelmän.
”Äitini totesi, että tätähän sinä tykkäsit tehdä jo lapsena, sisustaa. Olin aina vaihtamassa kotona tavaroiden paikkaa. En vain koskaan ajatellut, että voisin tehdä sellaista työkseni.”
Hautakankaan puoliso ja yhtiökumppani Eero Ukkonen puolestaan osasi remontoida, joten myös remonttikulut saatiin pidettyä pieninä.
”Me oltiin ja ollaan loistava tiimi.”
Tämä mahdollisti myös yrityksen kasvattamisen kustannustehokkaasti. Relove onkin kymmenessä vuodessa kasvanut ketjuksi, ja nyt kahviloita on kuusi. Niiden rinnalle tuli viime elokuussa isosisko, ravintola Rue Madame.

Ravintolatila museoviraston suojelemassa talossa
Kaksi vuotta sitten marraskuussa Hautakangas oli tilaisuudessa, jossa hän sattumalta törmäsi Ilmarisen henkilökuntaan. Siellä Hautakangas sanoi ääneen, että jos Helsingin Pohjoisesplanadilta vapautuisi liiketila, he perustaisivat ravintolan.
”Ravintola ei todellakaan ollut Reloven strategiassa ajankohtainen asia vaan ennemmin sellainen kaukainen haave”, Hautakangas muistelee.
Mutta universumi päätti toisin, ja puhelin soi. Vuonna 1882 valmistuneesta Grönqvistin talosta vapautuisi tila, johon voisi remontoida ravintolan.
”En usko, että olisimme tässä ilman Relovea, sitä millaiseksi se on kasvanut brändinä. Meihin ei olisi uskottu, eihän meillä ole mitään kokemusta ravintolan pyörittämisestä.”

Museoviraston suojeleman talon remontti kesti seitsemän kuukautta ja viivästyi, sillä useampi asia täytyi tehdä moneen kertaan. Pelkästään marmoripylväitä konservaattori kunnosti kaksi viikkoa. Parketti jouduttiin hiomaan neljä kertaa.
”Viivästysten takia menetimme heinäkuun, mikä oli myynnillisesti tosi huono juttu.”
Rue Madamen hinnat haluttiin pitää kohtuullisina
Mutta elokuussa ravintola avautui, ja kaikki lähti liikkeelle enemmän kuin vauhdikkaasti.
”Heti oli täysi höökä päällä. Remontin viivästymisen vuoksi meillä ei avauksen jälkeen oikein ollut aikaa harjoittelemiseen, kun asiakkaat löysivät meidät saman tien. Se oli tietysti ihanaa.”
Rue Madame on brasserie ja avoinna aamusta iltaan viikon jokaisena päivänä, myös sunnuntaisin. Ruokalista on ranskalais-italialainen, mutta keittiöllä on vapaat kädet toteuttaa itseään.
Vaikka ravintola sijaitsee Helsingin ytimessä parhaalla paikalla, hinnoittelu on haluttu pitää kohtuullisena. Pääruoan saa reilulla parillakympillä. Tuottavuus tulee volyymista.
”Haluttiin, että meille olisi aina helppo poiketa, ettei ravintoloissa käyminen olisi vain juhlahetkien ja viikonlopun juttu. Elämä on juhla joka päivä.”

Yksi näkökulma kokonaisuutta mietittäessä oli kaupunkikulttuurin ja keskustan elävöittäminen. Aamiaista tarjoavia paikkoja ei ole monta. Rue Madamessa aamiaista saa arkisin kahdeksasta alkaen, lauantaisin yhdeksästä. Sunnuntaisin ravintola avautuu puolenpäivän aikaan.
”Sitä enemmän ihmisiä tulee keskustaan, mitä enemmän siellä on paikkoja, joihin tulla.”

Sisustuksella tärkeä rooli
Ruoan rinnalla tärkeässä roolissa on sisustus kaikkine yksityiskohtineen.
”Haluan rikkoa tätä ahdistuksen aikakautta. Halusin perustaa paikan, joka tarjoaisi muutakin kuin ruokaa, piristäisi ihmisten päivää. Tarjoaisi hetken jossain muualla.”
Hautakangas halusi Rue Madamen näyttävän siltä kuin se olisi ollut olemassa aina. Tämän takia hän etsi juuri oikeanlaisia vintagevalaisimia ja huonekaluja antiikkiliikkeistä ja Euroopan nettihuutokaupoista. Suurin osa huonekaluista teetettiin Suomessa puusepillä, samoin esimerkiksi tilaa hallitseva peili kipsikehyksineen.
Luksuslaukut istutettiin vitriineihin, koska ne ovat tärkeä osa myös sisustusta.

”Halusin olla uskollinen Reloven konseptille, joka mahdollisti meille koko ravintolan toteuttamisen. Tämä tarkoitti secondhandia tavalla tai toisella. Vaatteet hylkäsin heti, mutta laukut tuntuivat toimivalta idealta. Koska niitä ostetaan, tämä oli oikea päätös.”
Relovessa päällikköjen päivä alkaa sillä, että he menevät ulos ja katsovat tilan ja reitin pöytiin asiakkaan silmin. Onko kaiutin liian lähellä pöytää? Valaiseeko spotti suoraan silmiin? Onko musiikin äänenvoimakkuus oikea? Yksityiskohdat käydään läpi.
”Koska kokonaisuus syntyy yksityiskohdista.”

Myös Rue Madamessa visuaalisuus on keskeinen osa kokonaisuutta, ja siksi sinne on tehty visuaalinen ohjeistus. Siellä tunnelman kannalta tärkeitä asioita ovat esimerkiksi tyynyt, kynttilät ja leikkokukat.
”Jos vaikka leikkokukat ovat nuukahtaneita ja lilluvat sameassa vedessä, asiakkaalle voi tulla fiilis, että mitenköhän muut asiat on hoidettu. Kaikki vaikuttaa brändiin ja ihmisten mielikuviin yrityksestä, varsinkin pienet asiat. Siksi lakastuneet kukat pitää vaihtaa heti eikä sitten, kun ehtii.”
Tämä kaikki on iso osa Rue Madamen palvelukokemusta, huolenpitoa asiakkaista. Asiakas saa vain tulla nauttimaan ja hengähtää.
”Tuloksellisuus on tärkeää, koska muuten liiketoiminta ei ole kannattavaa ja siten vastuullista. Mutta tätä ei tehdä rahan vaan ihmisten takia. Meidän tehtävämme on tuottaa iloa asiakkaille ja tietenkin tiiminä toisillemme.”
Eteenpäin kritiikistä huolimatta
Kuhinaa on Rue Madamessa riittänyt, vaikka perinteisten medioiden ravintola-arviot ovat olleet kaikkea muuta kuin mairittelevia. On kritisoitu ja ihmetelty ruokaa, sisustusta, annoksiaan ja ravintolatilaa kuvaavia asiakkaita, niitä laukkuja ja vessassa soivaa äänitettä.

”Koen, että olen tällaiselle kirjoittelulle helppo kohde. Että tämä minun tekeminen on aina vain jotain ex-missin hupijuttua. Siitä huolimatta, että Miss Suomi -ajoistani on lähemmäs 20 vuotta.”
Kaivataan jotain uutta ja erilaista, riskien ottamista, mutta kun niin tehdään, se onkin liikaa.
Rue Madamen startti kuitenkin kertoo sen, ettei asioita tehdä niin huonosti kuin mitä kritiikki antaa ymmärtää.
”Meillä on jo vakioasiakkaita, jotka ovat tulleet lähemmäs kymmenen kertaa. Kyllä tämä kertoo jostakin. Ja meille tuli myös kritiikkien myötä uusia asiakkaita katsomaan, mistä oikein on kyse. Meille tietysti merkitsee eniten se, että asiakkaat nauttivat ja viihtyvät, ei se mitä kriitikot kirjoittavat.”
Miten negatiivisen ravintolakritiikin voi sitten ottaa vastaan? Miten pahaan mieleen ei jää vellomaan?
”Suosittelen sellaista kirjaa kuin Let them. Sen kantava ajatus on se, ettei kannata tuhlata aikaa ja energiaa asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Kritiikkiin en voi vaikuttaa mitenkään, joten keskitän voimani siihen mihin voin.”
Kritiikistä kuitenkin pitää puhua henkilökunnan kanssa. Heille se on kova paikka.
”He tekevät tätä päivästä toiseen rakkaudesta lajiin ja uskovat brändiin ja tuotteeseen. Tulee helposti turhautunut fiilis, kun he painavat pitkää päivää ja sitten kirjoitetaan näin. Siitä huolimatta, että asioita tehdään oikein ja asiakkaat viihtyvät.”
Hautakangas kehotti työntekijöitään keskittymään siihen, mikä lopulta on tärkeintä eli ovesta sisään käveleviin asiakkaisiin.
”Ja sitten vain lisää pökköä pesään.”
Eriskummallisia ideoita laatikon ulkopuolelta
Miten löytää omanlainen liikeidea ja vielä toteuttaa se onnistuneesti?
Moni ajattelee liikaa, miten tutut asiat voisi linkittää yhteen ja saada aikaan eheän konseptin. Hautakangas kannustaa menemään laatikon ulkopuolelle ja yhdistelemään eriskummallisia asioita keskenään.
Hautakankaalla itselläänkin on jo mielessä seuraava ”eriskummallinen idea”, joka on kypsynyt Rue Madamen projektin myötä.
”Mutta nyt vedetään hetki happea ja keskitytään nykyisten paikkojen kehittämiseen. Tämä on ensimmäinen kerta Reloven historiassa, kun ei ole heti seuraavaa projektia työn alla.”

Toinen neuvo on turvautua ja luottaa muihin. Jos on visio, muttei tiedä, miten sinne pääsee, pitää vain löytää avukseen oikeat ihmiset. Kaikkea ei tarvitse eikä edes voi osata tehdä itse.
”Ja kun sitten tehdään eri tavalla, pitää muistaa, ettei se miellytä kaikkia. Mutta olisipa tylsää elää elämänsä niin, että miellyttää kaikkia. On tehnyt jotain oikein, jos se puhututtaa.”
Alalle ja Suomeen ylipäänsä hän kuitenkin kaipaisi enemmän myönteistä puhetta ja kollegoiden kannustamista.
”Koska positiivisuus ruokkii positiivisuutta. Kun kateus saataisiin pois ja tsempattaisiin toisia nälvimisen sijaan, Suomen talous saataisiin nousuun.”
Noora Hautakangas
- Perusti kahvila- ja second hand -tuotteita myyvän Relove-yrityksen vuonna 2016. Tänä vuonna Relove-konsernin liikevaihto on 8,2 miljoonaa euroa, ja se työllistää 140 ihmistä.
- Kuusi Relove-kahvilaa Helsingissä, Tampereella ja Helsinki-Vantaan lentokentällä sekä Rue Madame -ravintola Helsingin keskustassa.
- Motto: ”Hyviä asioita syntyy tekemisen ilosta ja rakkaudesta lajiin. Silloin asiat tuntuvat aidoilta.”
Lue myös: Kuvat: Tällainen on Esplanadin ravintola Rue Madame
Lue myös: Tällainen on Sara Chafakin ja kumppanien ravintola Biblos
Lue myös: Bakerika on Erika Poussalle enemmän kuin yritys, se on intohimo












