Kantapään kautta opitut asiat ovat monesti vahvimpia oppeja. Tämä pätee myös työelämään ja johtamiseen.
Taitavimmat onnistuvat keräämään oppinsa muiden tekemistä virheistä. Esimerkiksi egoistisesti pomottavan keittiömestarin alainen huomaa, että tuollainen ei itse ainakaan halua olla, ja parhaimmillaan hänestä kasvaa ihmisläheinen, empaattinen johtaja.
Näin on käynyt keittiöpäällikkö Veera Valtoselle, joka voitti tammikuussa PRO-palkinnon keittiöpäälliköiden ja -mestareiden sarjassa. Hän on yli 20 vuotta järjestetyn kilpailun historian toinen nainen, joka palkitaan tässä sarjassa.
Helsingissä Basbas Kulmassa työskentelevä Valtonen pyrki itsekin uransa alkuvaiheessa olemaan ”kova muija”, koska oli käsittänyt, että vain kovat voivat edetä keittiössä. Myöhemmin hän huomasi erehtyneensä – kiitos kollegoiden – ja löysi oman äänensä.
Valtosen keittiössä ei räyhätä tai paiskota kattiloita. Valtonen tekee työvuorolistat, mutta työntekijät saavat sopia keskenään, kuka on milläkin työpisteellä. Hän antaa vapautta ja vastuuta, mikä motivoi ja lisää sitoutumista.
”Ei ole mitään järkeä, että vain yhdet aivot tekevät työtä. Suhtaudun työkavereihini ja alaisiini asiantuntijoina”, Valtonen sanoo.
Ravintoloissa ja kahviloissa kesätyöntekijät koputtelevat pian ovia. Moni heistä on uransa alkuvaiheilla, ja ovat alan työntekijät nuoria muutenkin. Vanhassa työkulttuurissa aloittelija jousti ja venyi ja sieti simputusta. Nykyään nuoret ovat tietoisia oikeuksistaan. Työ ei ole elämän keskipiste, jolle oltaisiin valmiita uhraamaan kaikki, sanoo Valtonen, vasta 34-vuotias itsekin. Tervetullut uusi asenne haastaa konkareita.
Moderni johtaja ymmärtää erilaisuutta ja menestyy nostamalla muita. Johtajana hän ei ole valmis koskaan.
”Saa haluta olla paras, kyllä minäkin haluan, mutta sitä ei tarvitse tehdä painamalla muita alaspäin”, Valtonen sanoo.
Lue myös: Suomen ravintolakulttuuri on liian arka ja äijämäinen, sanoo Kozeen Shiwan: ”Ihan absurdia”
