Porvoon baareissa asiakkaita palvelevat rautaiset ammattilaiset, jotka tietävät, milloin asiakas tarvitsee ymmärtäväisen kuuntelijan ja milloin tiukemman rajojen asettajan.
Alueen asioista kirjoittava Uusimaa haastatteli kesän lopulla viittä baaritiskin takana työskentelevää henkilöä Porvoon illassa ja pyysi heitä kertomaan, mitä baarityö vaatii.
Oli baarissa työskentelyä takana sitten joitakin kuukausia, muutamia vuosia tai vuosikymmeniä, ovat haastatellut yhtä mieltä siitä, että ravintola-alalla tarvitaan hyvää paineensietokykyä ja hyviä sosiaalisia taitoja.
Baaritiskin takana työskentelevät eroavat muista asiakaspalvelijoista siten, että suuri osa heidän asiakkaistaan on humalassa tai ainakin humaltumassa. Asiakkaita ei nöyristellä, vaikka heidät kohdataankin ystävällisesti.
Baarissa työskentelevä joutuu usein ojentamaan huonosti käyttäytyvää asiakasta joko lempeästi kuin lastentarhanopettaja tai tilanteen vaatiessa tiukemmin ottein.
Joka tapauksessa välttämätöntä on osata lukea tilanne oikein ja reagoida sen mukaisesti.
Tutut kantikset
Baarityö on fyysisesti raskasta, sillä sitä tehdään vuorotyönä iltapainotteisesti, työvuoro vietetään jaloillaan eikä taukoja aina ole mahdollista pitää.
Henkilökunta vastaa kaikesta siitä, mitä baarissa tai ravintolassa täytyy tehdä. Siivoaminen sekä myytävien tuotteiden hyllyttäminen ja painavien oluttankkien siirtely tekee hiljaisinakin ajankohtina työstä kuormittavaa.
”Herkät tosikot eivät pärjää tällä alalla, sanoo Anu Valtonen, joka on työskennellyt Porvoon Glory Daysissa 26 vuotta.”
Valtonen ei kuitenkaan halua pelotella. Asiakkaiden kanssa pitää välillä hänen mukaansa olla tiukkana, mutta häiriökäyttäytymistä ei Glory Daysissa ongelmaksi asti ole.
”Mitä nyt joku joskus oksentaa tai virtsaa lattialle”, hän naurahtaa.
Sotkujen siivoaminen onkin Valtosen mukaan ikävin osa hänen työtään. Vessasotkut sekä nuuskapussien kerääminen lattioilta ja pöydistä ärsyttävät.
”Enkä tiedä mikä siinä on, että miehillä on niin usein tarve ottaa housut alas”, hän pohtii silmiään pyöritellen.
”Ohhoh, en tiennytkään, että noita tehdään noin pienenä”, sanavalmis Valtonen on tokaissut housut laskeneelle asiakkaalle.
Vaikka Valtosella riittääkin tarinoita asiakkaiden hölmöilyistä, ovat asiakaskohtaamiset myös ylivoimaisesti paras asia hänen työssään. Glory Days on monille kantakapakka, joten asiakkaat ja henkilökunta tulevat hyvin toisilleen tutuiksi.
”Asiakkaat saattavat tuoda reissusta tuliaisia tai vaikka hakea minulle pitsaa, kun olen valitellut nälkää”, Valtonen kertoo.
Myös arkena yksin tehtävät työvuorot sujuvat mukavasti kanta-asiakkaiden kanssa jutellessa. Kesällä Glory Daysissa käy myös turisteja, mikä piristää tunnelmaa.
Vaikka Valtonen työstään nauttiikin, omalle 21-vuotiaalle tyttärelleen hän neuvoi, että tämän ei missään nimessä pitäisi hakeutua ravintola-alalle, joka on kuormittavaa sekä valvomisen että itse työn tekemisen kannalta. Tytär ei kuitenkaan kuunnellut äitiään ja opiskeli kokiksi.
”En ihmettele sitä, onhan hän pyörinyt täällä vauvasta asti”, Valtonen sanoo.
”Ymmärrän, että ala kiehtoo. Täällä kohdataan ihmisiä, olemme heidän terapeuttejaan, jaamme ilot ja surut.”
Asiakkaat lähtivät baareista pakon edessä koronapandemian myötä, eivätkä Valtosen mukaan koskaan täysin palanneet.
”Moni on menettänyt työnsä, sodat lisäävät epävarmuutta ja moni kokee tärkeämmäksi säästää pahan päivän varalle”, Valtonen arvioi syitä.
”Nykynuoriso on myös niin fiksua, etteivät enää juo samalla tavalla kuin aiemmat sukupolvet.”
Haastattelu saa arvoisensa päätöksen, kun eräs Glory Daysin asiakas pyyhkäisee puolitäyden kaljatuoppinsa lattialle ja lasi särkyy sirpaleiksi. Valtonen hakee tottunein ottein mopin ja rikkakihvelin. Asiakas pahoittelee ja yrittää tilata shotin. Valtonen kieltäytyy myymästä.
Ei pelkkää vivun vetämistä
20-vuotias Otso Larjavaara työskentelee Vanhan Porvoon Panimon taproomissa ensimmäisessä baarityössään. Hän on viihtynyt tiskin takana, mutta ei haaveile baarimestarin urasta. Syksyllä hän aloittaa opiskelun Helsingin yliopistossa.
”Tämä on leppoisa paikka ja tässä työssä oppii ihmisten kohtaamista”, Larjavaara sanoo.
Parasta työssä on hänen mukaansa hyvät työkaverit, hyvänä kakkosena asiakkaat.
”Eihän se pelkkä vivun vetäminen ole kivaa.”
Larjavaara tiesi ottaessaan työn vastaan, että siihen kuuluu vessojen siivoamista ja muuta vähemmän miellyttävää, muttei pidä niitä kovin kummoisina asioina. Satunnaiset häiriötilanteet ovat tietysti ikäviä, mutta Panimo on enimmäkseen rento, alkuillan istuskelupaikka.
”Täällä sellainen alkoholin haittakäyttö ei oikein näy.”
Larjavaara edustaa juuri sitä ikäpolvea, jota Glory Daysin Valtonen kuvailee liian fiksuksi alkoholin käytön suhteen. Larjavaara osallistuu omalta osaltaan yöelämän turmioon käymällä ulkona vain silloin tällöin.
”Kesällä on kiva käydä vaikka yksillä ja vaan istuskella.”
Ravintola-alalle päädytään usein ilman koulutusta ja Panimon Larjavaaran tapaan monelle nuorelle tekijälle baarityö on välipysähdys esimerkiksi ennen korkeakouluun hakemista. Porvoon Paahtimossa työskentelevä Ebba Rantaruikka, 24, on puolestaan juuri siinä työssä, jossa haluaakin olla.
”Kiinnostuin jo 15-vuotiaana cocktaileista ja pääsin perheen juhlissa leikkimään baarimikkoa”, Rantaruikka kertoo.
Pian neljä vuotta Paahtimossa työskennellyt Rantaruikka opiskelee baarimestariksi. Erityisen mielellään hän tekee ravistettavia drinkkejä ja valmistaa mielellään mutkikkaammat juomat myös työkavereidensa puolesta.
”Ravintola-alan ihmiset ovat sosiaalisia ja porukkaan pääsee yleensä nopeasti mukaan”, Rantaruikka sanoo.
”Ihmiset ovat avoimia ja yhteistä puhuttavaa löytyy esimerkiksi oudoimmista asiakaskohtaamisista.”
Rantaruikan mukaan ravintola-alalle sopivalta henkilöltä löytyy sosiaalisia taitoja ja rento asenne. Tylyt asiakkaat voivat ärsyttää, mutta tilanteista selvitään aina.
”Stressin ei pidä antaa purra ja pää pitää pysyä kylmänä”, hän sanoo.
”Kokeneemmilta työkavereilta voi myös aina pyytää apua.”
Helsingin kirous
Kesäisenä perjantai-iltana Old Town -pubissa ovat työvuorossa 24-vuotias Wilhelmiina ja 27-vuotias Selma.
Suurin osa asiakaspaikoista on vielä vapaana, sillä melkein jokainen asiakas on ahtautunut baaritiskin äärelle jakkaralle.
”Korona oli baarien kuolinisku”, sanoo porvoolainen mies baaritiskillä.
Erityisesti Porvoossa kärsitään hänen mukaansa myös ”Helsinki-kirouksesta”. Moni lähtee isompaan kaupunkiin, kun haluaa juhlimaan.
”Sama juttu koskee baareja sekä porvoolaisia urheiluseuroja. Jos joku on tarpeeksi kova urheilija, hän lähtee Helsinkiin. Se on liian lähellä”, mies jatkaa.
Selma on ollut Old Townissa töissä neljä vuotta. Hän on tehnyt myös muita ravintola-alan töitä, mutta pitää erityisesti pubin rennosta meiningistä.
”Olen sosiaalinen introvertti. Tykkään analysoida ihmisiä ja kuunnella asiakkaiden juttuja”, hän kertoo.
”Välillä kuitenkin tuntuu kuin olisi tarhassa töissä.”
Sekä Selma että Wilhelmiina pitävät hyviä työkavereita työnsä parhaana puolena. Huonoin puoli on myöhään valvominen. Ravintola-alalla työskentelevät tietävät myös, ettei taukoja aina ehdi pitää.
”Jotenkin myös pidän siitä kiireestä”, Wilhelmiina sanoo.
”Se on siisti tunne, kun on tuhat rautaa tulessa, vaikkei sitä koko aikaa jaksakaan.”
Wilhelmiina pitää työstään, mutta ei aio viettää lopputyöuraansa tiskin takana. Hän suunnittelee lähtevänsä vielä opiskelemaan. Old Towniin hän päätyi ilman aiempaa kokemusta baarityöstä.
”Se on hienoa, että tällä alalla annetaan mahdollisuus myös ilman koulutusta”, hän pohtii.
Selma ja Wilhelmiina nimeävät baarimikon tärkeiksi ominaisuuksiksi pitkän pinnan, sosiaaliset taidot ja hyvän sietokyvyn kiireelle.
”Drinkit ja kaljan kaatamisen oppii kyllä, mutta asennetta ei niin vain opeteta”, Wilhelmiina sanoo.
Molemmat naiset tietävät myös, että humalaisten asiakkaiden kanssa joutuu välillä asettamaan rajat tiukasti.
”Yleisesti pyrin hoitamaan asiattomuudet rennosti. En kuitenkaan pelkää sanoa, mitä tarvitsee sanoa”, Selma kertoo.
”Ruokaravintolassa asiakas on aina oikeassa, täällä se ei mene niin.”
Selma kertoo, ettei itse juuri juo tai käy ulkona. Hän haaveilee ammattilaisuudesta vapaaottelijana ja viettää muuten rauhallista arkea.
Jutussa haastatellut baarimikot todistavat muutenkin stereotypiat alkoholia vapaa-ajalla runsain mitoin käyttävistä ravintola-alan työntekijöistä vääriksi. Useampi heistä kertoo juovansa alkoholia vain harvakseltaan.
He vahvistavat osaltaan myös Porvoon yöelämän ja baarikulttuurin hiipumisen olevan täyttä totta.
Oli syynä sitten koronapandemia, kohonneet hinnat tai vain kulttuurin muutos, ja oli muutos sitten hyvä tai huono asia, viikonloppujen viettäminen baarissa juoden näyttää olevan mennyttä aikaa.
Lue myös: Asiakaspalvelu on muuttunut, ravintoloissa usein käyvä Kirsi Alm-Siira on huomannut
