Kape Aihinen antaa Sanna Torviselle rakentavaa palautetta kameroiden edessä. KUVA Esa Jokinen

Miltä tuntuu, kun Kape Aihinen laittaa kuppilasi kuntoon? Ravintoloitsija kertoo

Sanna Torvinen istuu uudistetun Ravintola Reetin salissa Luhangassa ja miettii vastaustaan ankarasti.

”Kokemuksena tämä on ollut ihan hirveä, kauhea, ihana ja upea, hän vastaa lopulta hymyillen.

Tunteet ovat olleet pinnassa jo useamman päivän, sillä Torvinen vastaa Reetin ravintolatoiminnan pyörittämisestä, ja tällä viikolla hän on ollut tarkemmassa syynissä kuin koskaan aikaisemmin työurallaan.

Syynä tähän on Nelosen Kuppilat kuntoon -televisio-ohjelma, jota tehdään nyt huippukokki Kari ”Kape” Aihisen johdolla.

Kun Torvisen vastaus sisältää tunteiden äärilaidat, kannattanee selvittää, mikä on lopullinen tuomio kokemuksesta eli lähtisikö hän ohjelmaan uudelleen.

”Lähtisin!”

Sanna Torvinen lähtisi Kuppilat kuntoon -ohjelmaan uudelleenkin, jos tilaisuus tulisi. KUVA Esa Jokinen

Osallistuminen ohjelmaan sai alkunsa, kun Reetin ja sen vieressä olevan kyläkaupan omistaja Jarno Ankerman otti yhteyttä sarjan tuotantoon.

”Ehdotin, että hehän voisivat tehdä sarjan myös maaseudun kyläkaupoista, jotka alkavat olla katoava luonnonvara”, Ankerman kertoo Keskisuomalaiselle.

”Kyläkauppa ei oikein sytyttänyt, kun he olivat tekemässä ravintolaohjelmaa. Kun heille sitten selvisi, että kyläkaupan kyljessä on myös ravintola, alkoivat asiat edetä.”

Ohjelman tuottaja Laura Keravuori kertoo, että Reeti valikoitui yhdeksi sarjan kohteista, koska ravintola, kauppa ja niitä ympäröivä yhteisö muodostavat sympaattisen kokonaisuuden keskellä Järvi-Suomea.

Keravuoren mukaan kyläkauppa ja ravintola ovat elintärkeitä pienelle kunnalle myös jatkossa.

”Maaseudun tulevaisuus olisi aika karu ilman tällaisia, rohkeita yrittäjiä”, Keravuori sanoo.

Huippukokki Kape Aihinen sanoo, että Kuppilat kuntoon -ohjelman vierailu Reetissä on vasta lähtölaukaus ravintolan uudistumiselle. KUVA Esa Jokinen

Ihan helpolla ei Kuppilat kuntoon päässyt kuitenkaan rantautumaan Luhankaan. Sanna Torvinen – Jarno Ankermanin tytär – ei nimittäin ollut aluksi lainkaan innostunut ideasta. Julkisuus ja julkinen arvostelu arveluttivat.

Oleellista on se, mitä mieltä asiakkaat ovat muutoksista.Sanna Torvinen

”Mieluummin olisin osallistunut vaikka The Voice of Finlandiin, sillä tiedän osaavani laulaa – ravintolatoiminta on minulle paljon haastavampi juttu.”

”No, en minä aio Voiceen osallistua.”

Torvinen työskenteli aiemmin lähihoitajana, mutta hän päätti uudelleenkouluttautua merkonomiksi ja suoritti työssäoppimisjakson Luhangan kyläkaupassa lokakuussa 2020.

”Muutin tänne sitten maaliskuussa 2021, ja tällä hetkellä vastaan ravintolan pyörittämisestä.”

Torvinen työskentelee ravintolassa yksin syksyt, talvet ja keväät.

”Sijainen tekee työt silloin, kun olen vapaalla tai lomalla. Kesällä työntekijöitä on enemmän.”

Kuppilat kuntoon -sarjan ohjelmaformaatti on selkeä, ja siihen kuuluu yrittäjille annettava suora palaute heidän työstään.

Suomalaisen version esikuvana toimiva huippukokki Gordon Ramsayn vetämä sarja tuli tunnetuksi päätähden räväkästä palautteesta, jossa asioita ei juuri kaunisteltu.

Torvisen mukaan meno ei ole ollut Luhangassa yhtä räväkkää, mutta asiat on silti puhuttu halki.

”Parasta on ollut se, että meille on kerrottu, mitä voimme parantaa ja miten se kannattaa tehdä”, Torvinen sanoo.

Yrittäjä Jarno Ankerman ehdotti Kuppilat kuntoon -sarjan tuotannolle ohjelmaa kyläkaupoista, mutta lopulta kohteeksi valikoitui Ravintola Reeti. KUVA Esa Jokinen

Luhanka on leimallisesti kesämökkikunta, joka merkitsee sitä, että yritystoiminnan tili tehdään pääosin kesällä. Talvella kiristetään vyötä.

”Suomessa on neljä vuodenaikaa ja rautaa pitää takoa silloin, kun se on kuumaa”, Aihinen sanoo.

”Ravintoloilla on tällä hetkellä kovat ajat, ja me olemme osaltamme auttamassa niitä pysymään pystyssä.”

Reetissä tehtiin yhden yön remontti, uudistettiin ruokalista ja pudotettiin seisova pöytä pois valikoimasta. Jatkossa tarjotaan siis annoksia.

”Me haluamme antaa yrittäjille sellaiset työkalut, joiden avulla ravintola saadaan kannattamaan ympäri vuoden. Toki tiedän yrityksen tunnusluvut ja ymmärrän, että uudistus ei onnistu helposti.”

”Tiimimme on täällä vain neljä päivää ja sen jälkeen yrittäjä on omillaan. Onnistumista ei siis voi arvioida sen perusteella, miten ensimmäinen uudistuksen jälkeinen ilta onnistuu – se selviää paljon myöhemmin.”

”Minulle paras palkinto on se, että ravintola on toiminnassa vielä seuraavana vuonna ja toivottavasti paljon pitempäänkin.”

Tuontantotiimiin kuuluva keittiöpäällikkö Eeva Hongisto (oik.) neuvoi Reetin Hilkka Virtaselle ja muille, miten uuden ruoka-annokset kannattaa valmistaa. KUVA Esa Jokinen

Torvinen, Ankerman ja Aihinen ovat realisteja, joten Reetissä tehdyt uudistukset eivät ole kiveenhakattuja, vaan toimintatapoja muutetaan jatkossakin, jos kannattavuus sitä vaatii.

”Toivottavasti ravintola ja kyläkauppa kannattavat jatkossa niin hyvin, että voimme palkata lisää väkeä”, Ankerman mietiskelee.

Annosten tekeminen voi nousta yhdeksi haastavaksi tekijäksi, mikäli Torvinen on ravintolassa yksin kesäkuukausia lukuunottamatta.

”Uudistusten toteuttaminen on mietityttänyt, mutta sitä vartenhan meillä on ollut täällä tiimi tekemässä”, Torvinen sanoo.

”Oleellista on kuitenkin se, mitä mieltä asiakkaat ovat muutoksista. Jos ihmiset eivät tykkää niistä, niin pitääkö meidän palata vanhaan?”

Torvinen sanoo, että kesät ovat kiireisiä, mutta talvisin asiakaskunta muodostuu pääosin vakiokävijöistä.

”Lisäksi meillä käy mökkiläisiä, joilla on mahdollisuus olla Luhangassa talvellakin. Jonkin verran vierailee myös rakennusmiehiä, jos jossain lähistöllä rakennetaan jotain isompaa.”

Sarjaa esitetään Nelosella tulevana syksynä, joten viimeistään silloin nähdään, mitä Reetissä on tehty.

”Toki täällä kannattaa käydä jo aiemminkin”, Ankerman nauraa.

Kuppilat kuntoon -sarjan tuottaja Laura Keravuori sanoo, että ohjelman ravintoloita ei valita maantieteen, vaan yleisen sopivuuden perusteella. Viime talvena laitettiin kuntoon muun muassa joutsalainen Ravintola Kellari. KUVA Esa Jokinen

Lue myös: Virheistään oppinut Joakim Parkkonen paljastaa, miten luodaan menestyvä ravintola

Lue myös: Laatupizzaa yllättävässä paikassa – Mikko Tuliniemi löysi kultasuonen pikkukylässä