Eräänä sunnuntaina Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa ravintola Nolitassa asiat ovat monella tavalla vinksin vonksin.
Keittiössä jälkiruokakokkina häärää Stefan Balać, 10.
”Missä se jätski olikaan”, hän pohtii.
Dunia Tomevski, 11, kiertää keskittyneen näköisenä ravintolasalissa pahvinen pöytäkartta kädessään.
”Tuo on pöytä seiska, missä on kutonen?”
Maria Henriques, 9, sitoo essunsa nauhat kireälle ja kiiruhtaa ovelle katsomaan, joko ensimmäiset asiakkaat kohta saapuvat.
Ohikulkijat ovat pysähtyneet jalkakäytävällä lukemaan kylttiä, jonka visuaalinen ilme on tämän päivän henkilökunnan luoma. Nami nami serkut pasta pop up, siinä lukee.
Keittiössä kattiloissa porisee jo, mutta ravintolan kassaa ei tänään avata lainkaan. Maksuja varten on erityisjärjestely, josta hyötyvät muutkin lapset.
Ravintoloitsijoiden tiet kohtasivat Suomessa
Ravintoloitsija Luka Balać kasvoi Serbian Belgradissa. Hänen äitinsä työskenteli lentoyhtiön toimistossa, isä kauppasi autojen varaosia. Kummankaan työpaikalla ei ollut tilaa lapsille.
Hänen yhtiökumppaninsa Carlos Henriques on kotoisin Portugalin maaseudulta. Hän seurasi usein isänsä töitä metallipajassa. Albert Franch Sunyer on espanjalainen. Hänen apteekkari-isänsä otti pojan hyllyttämään lääkkeitä, kun tämä oli seitsemän ikäinen.
”Se tuntui oikealta kesätyöltä, ja minulle jäi isän kanssa työskentelemisestä tosi hyvät muistot”, Franch Sunyer sanoo.
Aikuisena kaikki kolme muuttivat Suomeen ja tutustuivat toisiinsa ravintolatöissä. Tuohon aikaan kenelläkään heistä ei ollut lapsia. Oppimisen halu oli valtava, eikä mikään estänyt heitä paiskimasta pitkiä päiviä.
Luka Balać on lapsesta asti haaveillut omasta ravintolasta, ja vuonna 2016 kolmikko pisti ravintolapäivänä pystyyn Kallion kadulle yhteisen pop upin. Kaksi vuotta myöhemmin he avasivat oven Helsingin Ritarihuoneen tiloihin perustettuun ravintola Nollaan.
”Meidän tavoitteena oli luoda ympäristöystävällinen ravintola, josta ei synny lainkaan jätettä”, Henriques sanoo.
Hän, Balać, ja Franch Sunyer ovat uudistaneet suomalaista ravintolakenttää ja saaneet siitä useita palkintoja, kuten vihreän Michelin-tähden sekä PRO-palkinnon.
Heidän ravintola Nollaan hankkimansa tehokompostori on esiintynyt lukemattomissa lehtijutuissa, ja asiakkaat käyvät edelleen nuuhkimassa sitä. Laite muuttaa ruoantähteet mullaksi 24 tunnissa eikä haise pahalta.
Tasapainottelua työn ja perheen välillä
Ensimmäisenä ravintoloitsijoista lapsen sai Luka Balać. Pari vuotta myöhemmin isäksi tuli Henriques ja viimeiseksi neljä vuotta sitten Franch Sunyer. Nyt tenavia on yhteensä viisi.
”Lapset hankaloittavat meidän työtä tosi paljon”, sanoo Luka Balać, mutta lämmin nauru paljastaa, etteivät lapset toki pelkkä haitta ole.
Tasapaino kunnianhimoisen iltapainotteisen työn ja perhe-elämän välillä on jatkuvasti hakusessa.
Luka Balać käyttää kokkivertausta sanoessaan, että heidän elämäntapansa takia he joutuvat valitsemaan, minkä asian alla pitää täyttä liekkiä. Vaihtoehtoja olisi monta: työ, perhe, oma henkilökohtainen elämä ja harrastukset.
”Liekki voi olla iso kahden tai väliaikaisesti korkeintaan kolmen asian kohdalla, mutta kaikkea ei voi saada.”
Ainakin työn alla liekki on tohottanut isolla ja kuumasti. Kolmikolla on eteläisessä Helsingissä kolme ravintolaa.
Nolla toimii nykyään entisen ravintola Kynsilaukan tiloissa Fredrikinkadulla. Kaivopuistossa Herlinin säätiön entisöimässä Tieteen ja toivon talossa kolmikolla on ravintola Elm. Uusin ravintola on bistromainen Nolita, joka avautui Punavuoressa vuonna 2024.
Suurista linjoista omistajakolmikko päättää yhdessä, mutta arjessa jokainen johtaa yhtä ravintolaa.
Lapset mukana ravintoloiden arjessa
Ravintola Nolita sijaitsee Luka Balaćin perheen asuintalon kivijalassa.
Neljäsluokkalainen Stefan poikkeaa isäänsä moikkaamassa heti koulusta tullessaan ja jää usein ravintolapöytään tekemään läksyjä. Tiistaisin isä lähtee viemään poikaa serbiantunnille ja silloin tällöin jalkapallotreeneihin.
”Kyllä mielessä on usein syyllisyys. Uhraanko työlle liian paljon ja olenko lapsen kanssa liian vähän.”
Carlos Henriques johtaa ravintola Elmiä. Hänen kolmannella luokalla oleva Maria-tyttärensä käy toisinaan isän työpaikalla ja saattaa pyynnöstä viedä annoksia pöytiin. Yhdeksänvuotiaan tarjoilijan ilmestyminen saliin saa asiakkaat hymyilemään. Niin myös isän.
”En itse puhu suomea. Ihailen kun Maria puhuu joillekin asiakkaille suomea, toiseen pöytään englantia ja vastaa minulle portugaliksi.”
Franch Sunyerin lapset ovat vasta kaksi- ja neljävuotiaita, eivätkä vielä auttele isää.
Kaikkien lasten synttäreitä juhlitaan usein iskän ravintolassa sellaisena päivänä kun ovet ovat muilta kiinni.
”Oikeasti kaikki menee luonnollisesti, koska me haluamme olla lastemme kanssa ja työn takia olemme usein ravintolassa. Siksi lapset ovat tervetulleita tänne myös aukioloaikoina, kavereidenkin kanssa”, Balać sanoo.
Perheet syömään matalalla kynnyksellä
Ulkomailta kotoisin oleva ravintoloitsijakolmikko on pistänyt merkille, että Suomessa moni vanhempi tuntuu jännittävän lasten kanssa ravintolaan tulemista.
Balać arvelee, että vanhempia saattaa huolettaa, että lapsi häiritsee muita tai ei suostu syömään.
Heidän ravintoloihinsa lapset ovat tervetulleita, ja miehet ovat tehneet paljon madaltaakseen kynnystä lapsiperheille.
Pari vuotta sitten Albert Franch Sunyer harmitteli, että pääsi enää harvoin vaimonsa kanssa ravintolaan syömään, sillä lapset olivat pieniä ja hoitajan palkkaaminen tuntui kalliilta ja vaivalloiselta.
Tilanne oli tuttu myös monelle lähipiirin kolme-nelikymppiselle. Niin syntyi idea ravintola Elmin perhepäivästä.
Silloin ravintola palkkaa lapsenhoitajia, ja samassa Tieteen ja toivon talossa sijaitseva kirjasto muuttuu lasten leikkipaikaksi.
Vanhemmat voivat maksutta jättää sinne yli kolmevuotiaat lapsensa ja aterioida itse rauhassa. Tänä vuonna perhepäivä aiotaan järjestää taas helmikuussa ainakin pari kertaa.
Hauska tempaus oli sekin, kun ravintoloitsijakolmikko kutsui vasta-avaamansa Elmin viereisen päiväkodin kaikki lapset vanhempineen ja varhaiskasvattajineen aamiaiselle. Elmiin tuli arviolta 50 lasta.
”Me näemme päivittäin niitä lapsia keittiömme ikkunasta, ja heitä kiinnostaa, mitä me teemme. Tuntui tosi kivalta kutsua heidät paikan päälle tutustumaan”, Balać sanoo.
Samalla he kertoivat lasten vanhemmille, että heille voi poiketa lapsen kanssa, ilman lasta tai vaikka matkalla päiväkotiin lasta hakemaan. Tavoitteena on luoda naapurustoon kylämaista tunnelmaa.
Ravintola Nollassa on kahtena hiihtolomana vietetty No Waste School -tapahtumaa. Siihen osallistuneet lapset ja nuoret saivat osallistua ensin neljän ruokalajin aterian tekemiseen sekä tietenkin syömiseen. Vanhemmat lähtivät siksi aikaa omille teilleen tai jäivät lasilliselle baariin.
Lasten oma pop up
Viime marraskuussa järjestetyn pastapäivän idea syntyi sattumalta.
Luka Balać oli perheineen kylässä serkkunsa Nikola Tomevskin luona. Nikola on ensimmäiseltä ammatiltaan kokki, ja hän valmisti lasten kanssa tuorepastaa.
Pastakoneen käyttäminen sujui lapsilta niin mallikkaasti, että Luka Balać huikkasi, että seuraavaksi lapset voivat tulla valmistamaan sitä hänen ravintolaansa. Lapset hurrasivat idealle.
”Halusin antaa lapsille vastuuta ja onnistumisen kokemuksia.”
Lapset saivat listalle omat suosikkipastansa: Tekla halusi pesto-, Louna sieni-, Dunia bolognese- ja ja Stefan hummeripastaa.
Jälkkäriksi Dunia halusi leipoa kaurakeksejä.
Stefan oli Wienin-reissulla ihastunut tagliatellen näköiseksi leikattuun räiskäleeseen ja halusi tehdä asiakkaille ”lettupastaa”.
Pop up -tapahtumaa edeltävänä iltana Luka Balać ja vaimonsa Heta Kuchka kutsuivat tulevan henkilökunnan kotiinsa yökylään. Balać rauhoitteli jännittyneitä lapsia ja kertoi, että jokainen saa myös mokata.
Ravintola Nolitassa on usein henkilökunnan järjestämiä pop up -tapahtumia, ja naapuruston väki on tottunut odottamaan Nolitalta yllätyksiä. Tällaista yllätystä harva silti osasi odottaa.
”Tervetuloa. Montako teitä on? Seuratkaa minua, etsin teille pöydän”, 9-vuotias Maria sanoo ja ryhdikkäästi johdattaa asiakkaat sisään.
Dunia kiikuttaa pöytään talon tarjoamaa mehua.
”Siinä on duniahedelmää”, hän kertoo, ja asiakkaat maistavat uteliaina.
Dunia on serbiankieltä ja tarkoittaa ruusukvitteniä.
”Kahdella kädellä”, Nikola-isä kuiskaa keikkuvaa jälkkärilautasta kuljettavalle Teklalle, mutta muuten aikuiset pysyttelevät sivussa ja onnistuvat siinä hyvin. Lapset onnistuvat omassa tehtävässään vielä paremmin.
Tänään ravintola tarjoaa raaka-aineet, ja henkilökunta työskentelee ilman palkkaa. Yhteisestä päätöksestä päivän tuotot, yhteensä 2 500 euroa, siirtyvät asiakkailta suoraan Unicefille. Ja sitä kautta maailman lapsille.
Lue myös: Miten yhdistetään perhe ja ravintolatyö? Kolme ammattilaista kertoo
Lue myös: Netta ja Jussi Paavoseppä kertovat, miten ruuhkavuosien arki pyörii
