Ulkoministeriön konferenssiasiantuntijana vietän suuren osan ajastani järjestäen kansainvälisiä kokouksia Suomessa – ja metsästäen mustikkapiirakkaa. En siis itselleni vaan valtiovieraille, tutkijoille ja diplomaateille, jotka tulevat tänne kokemaan Suomea samalla kun osallistuvat tapahtumaan.
Ja siinäpä ongelma. Kun haluan tilata suomalaisia tarjoiluita konferenssiin, on se usein ”erikoistuote”. Tarjouspyynnössäni kerron, että toivomme tarjouksen sisältävän ehdotuksen suomalaisen ruokakulttuurin mukaisista tarjoiluista. Kuinka käy? Saan ehdotuksena muun muassa tofucaesarsalaattia, risottoa, pannacottaa, ranskalaista sipulikeittoa, osso buccoa ja niin edelleen.
Onko meillä tosiaan sellainen mielikuva, että täällä vierailevat vieraat haluavat niitä ruokalajeja, mitä he saavat omissa kotimaissaan? Eikö juuri meidän tehtävämme ole näyttää, miltä Suomi maistuu?
Kun järjestämme valtion edustajana tilaisuuksia, joissa on osallistujina vieraita maita, emme voi olla neutraali pitopalvelu. Me olemme Suomen kasvot ja maku. Siksi olisi järkevää, että suomalainen ruoka ei olisi ravintoloissa ja tapahtumissa poikkeus vaan lähtökohta tai edes muiden rinnalla saatava tuote.
Jos emme itse tarjoa suomalaisia ruokia, miten kukaan muukaan niitä oppisi kaipaamaan? Kukaan ei voi ihastua makuun, jota ei koskaan maista.
Kuvitellaanpa: Lämmin korvapuusti kokouskahvilla. Metsämarjoja ja kauratuotteita välipalalla. Illallisella savustettua kalaa, perunaa ja hento tilli tuomassa raikkautta. Jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Yksinkertaista. Kaunista. Meidän.
Olemmeko me suomalaiset liian miellyttämisenhaluisia tai jopa omaa ruokakulttuuriamme häpeileviä? Tarjoammeko caesarsalaattia, koska pelkäämme, että vieras ei pidä rosollista? Mutta eikö juuri oman kulttuurin ja identiteetin näyttäminen tee vierailusta mieleenpainuvan? Ei kukaan palaa Suomeen siksi, että söi täällä hyvän pannacottan.
Ruoka on osa kansallista tarinaamme. Se on kulttuuria, historiaa, sisua ja ylpeyttä. Ja se on myös omavaraisuutta: raaka-aineemme ovat puhtaita, sesongit vahvoja ja reseptimme perinteikkäitä. Omavaraisuuden vahvistaminen tukee suoraan myös hallituksen tavoitetta kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä.
Jos emme tarjoa suomalaisia makuja täällä vieraileville, kuka maailmalla niitä osaisi haluta tai ostaa?
En luovuta. Jatkan edelleen neuvotteluja ja mustikkapiirakan metsästystä. Onneksi lähes aina olemme lopulta saaneet suomalaisia tarjoiluita, mutta tätä metsästystä ei mielestäni pitäisi joutua tekemään jokaisessa tilaisuudessa alusta asti uudelleen. Eikö olisi järkevää, että suomalainen ruoka olisi osa perusvalikoimaa ja yhtä helposti saatavilla kuin caesarsalaatti? Kun oma ruokakulttuurimme on luonteva osa tarjontaa, myös sen arvo ja kysyntä kasvavat.
Vieraileva kolumnisti Annariina Kukkonen on ulkoministeriön konferenssien vastuuvirkamies, joka vaalii suomalaista ruokakulttuuria tarjoamalla kansainvälisille arvovieraille puhdasta suomalaista ruokaa.
Lue myös: Suomen ruokamatkailun edistäminen sai jättirahoituksen
Lue myös: Kolumni: Vaadin muutosta tapaan, jolla media Suomessa käsittelee ravintolakulttuuria
Lue myös: Helsinki rakentaa pitkäjänteisesti mainettaan ravintolakaupunkina
