Mariella Kallio
Mariella Kallio. KUVA Mariella Kallio

Mariella Kallio löysi oman juttunsa baarialalta: ”Täällä pystyy rakentamaan itselleen uraa tosi laajasti”

Baarialasta innostunut Mariella Kallio haluaa kannustaa muita nuoria luottamaan omaan osaamiseensa ja kokeilemaan rohkeasti uusia juttuja.

Mariella Kallio opiskelee baarimestarin ammattitutkintoa Turun ammatti-instituutissa ja haluaa innostaa alalle myös uusia nuoria tekijöitä. Omaa ammattitaitoaan hän kartuttaa alan kilpailuissa sekä työpaikallaan turkulaisessa Bar4 -cocktailbaarissa.

Mikä innosti sinut ravintola-alalle?

Innostus syttyi opiskellessa. Mitä enemmän pääsin tekemään asioita käytännössä, sitä enemmän ala alkoi tuntua omalta. Viime vuonna innostus cocktaileihin alkoi kasvaa enemmän, ja sitä kautta löytyi se oma juttu.

Koulutuksen paras anti?

Koulussa on päässyt tekemään tosi paljon käytännössä, ja sitä kautta olen saanut varmuutta omaan tekemiseen. Tykkäsin aina eniten baaritunneista. Olen enemmän tekijä kuin lukija, joten parasta oli, kun pääsi viemään teoriaa käytäntöön.

Miten päädyit mukaan kilpailutoimintaan?

Toisena opiskeluvuonna aloitin huippuosaajana toimimisen valinnaisen opintojakson ja päädyin sitä kautta ensimmäisiin SM-kisoihini. Olen ollut Taitaja-kisoissa semifinaaleissa ja finaaleissa, kaksi kertaa SM-kisoissa sekä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, joissa voitimme kultaa.

Kilpailujen paras anti?

Kilpailuissa pääsee haastamaan itseään tosi paljon. Vaikka ennen kisaa tuntuu joskus, ettei välttämättä osaa tarpeeksi, kilpailutilanteessa huomaa, kuinka paljon ammattitaitoa oikeasti on ja mihin kaikkeen pystyy, kun oikeasti haluaa. Kilpailuissa paineensietokyky on kehittynyt paljon, samoin varmuus ja luottamus omaan osaamiseen. Lisäksi kisoista saa uusia kontakteja, ja jos voitto osuu kohdalle, se on tietenkin pelkkää plussaa.

Kilpailuissa paineensietokyky on kehittynyt paljon, samoin varmuus ja luottamus omaan osaamiseen. Lisäksi kisoista saa uusia kontakteja, ja jos voitto osuu kohdalle, se on tietenkin pelkkää plussaa.

Esikuva, jota ihailet?

Työpaikallani Bar4:ssa Saana Maaskola on minulle iso esikuva. Katson häntä ylöspäin, koska hän on tullut alalle ihan muualta ja noussut muutamassa vuodessa huippuosaajaksi. Hänellä ei ole taustallaan alan koulutusta, vaan hän on opetellut kaiken itse.

Miten inspiroin muita?

Yritän näyttää omalla esimerkilläni uusille opiskelijoille, että pitää vain uskaltaa lähteä tekemään ja luottaa omaan osaamiseen – sillä pääsee pitkälle. Kannustan heitä kokeilemaan rohkeasti uusia juttuja ja osallistumaan kilpailuihin.

Suurin haasteesi?

Ehkä se, että koko ajan on jotain uutta opittavaa. Se on toisaalta myös positiivista, koska tykkään siitä, ettei koskaan ole valmis ja aina voi oppia uutta. Urani on vielä alussa, joten opittavaa on paljon, mutta samaan aikaan se on myös tosi inspiroivaa.

Mitä kerrot muille ravintola-alasta?

Tämä ala on paljon enemmän kuin miltä se ulospäin näyttää. Tämä ei ole vain työtä, vaan täällä pystyy rakentamaan itselleen uraa tosi laajasti. Ulospäin ei aina näy kaikki se, mitä ala oikeasti antaa. Tämä ala on tuonut minulle tosi paljon kontakteja ja paljon läheisiä ystäviä. Olen saanut itsevarmuutta ja luottamusta omaan tekemiseen. Kun jaksaa yrittää ja panostaa, voi päästä pitkälle.

Nykyinen työpaikkani merkitsee minulle tosi paljon. En olisi vielä kaksi vuotta sitten välttämättä uskonut pääseväni tällaiseen paikkaan, joten sitäkin kautta ala on antanut tosi paljon.

Missä arvelet olevasi viiden vuoden kuluttua?

Toivon, että olen päässyt pitkälle omalla urallani, saanut kokea ja oppia paljon ja tehdä sellaista työtä, jossa pääsee haastamaan itseään cocktailien parissa tai jotenkin muuten siihen liittyen.

Toivon myös, että saisin kerrytettyä työkokemusta ulkomailta. Haluaisin myös olla inspiroimassa ja opettamassa uusia alan tekijöitä. Opin itsekin samalla, kun opetan muita. Se on jotain, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.

Mariella Kallio

  • 19 vuotta, Turku
  • Koulutus Tarjoilijan perustutkinto, Turun ammatti-instituutti. Opiskelee baarimestarin ammattitutkintoa.
  • Työkokemus Töissä Bar4 -cocktailbaarissa.

Lue myös: Olon 19-vuotias kokki Amanda Kiuru ei pelkää haasteita

Lue myös: Nuori kokkilupaus Qilun Li loistaa kilpailuissa – seuraavaksi suuntana PM-kisat